Polvijärven museonmäellä keskiviikko-iltana 13.7.2011 järjestetyssä leikkimielisessä kisassa valittiin Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisiksi Suvi ja Henri Mutanen Polvijärven kirkonkylän "kuppeesta". Kisa suoritettiin tällä kertaa kutsukilpailuna, jossa kuorittiin kerma vuosien 2002-2010 Tonkkakuninkaallisiksi valituista kisapareista. Mutaset ovat vuoden 2008 Tonkkakuninkaalliset. Tämän vuoden kisa keräsi taas totutun runsaasti katsojia.
Toiseksi Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisissa valittiin Jaana ja Jukka Lehikoinen Polvijärven Hukkalasta. Lehikoiset ovat vuoden 2009 Tonkkakuningatar ja tonkkakuningas. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tonkkakuninkaallisyleisö sai äänestää huutoäänestyksellä yleisön suosikkiparin, joksi valittiin Lehikoiset Santeri-poikansa kanssa. Kolmanneksi kisassa tuomarit valitsivat Pirkko ja Veikko Räsäsen, jotka ovat vuoden 2003 Tonkkakuningas ja Tonkkakuningatar. Neljänneksi tuomarit valitsivat Arja Savolaisen ja Eelis Voutilaisen ja viidensiksi tuli kisan "musta hevonen"; Kinahmon teatteriyhdistystä edustaneet pirteät nuoret Maria Mustonen ja Annika Kinnunen.
Vuosikymmenen tonkkakuninkaalliskisa käytiin 40-70 lukujen maalaishengessä ja pukeutumisella maalaishenkisesti oli myös kisassa merkitystä. Kisassa oli pieniä leikkimielisiä tehtäviä kuten "isännän huutoa", kansanlaulujen laulamista, kisaparit tunnistivat myös museoesineitä toisen kuvaillessa sanallisesti esinettä toisen kisaparin silmien ollessa peitettyinä.Lisäksi kisailijat pyörittivät hulavannetta toinen kaulan ympäri toinen vyötärön ympäri. Lopuksi lakanoita viikattiin silmät sidottuina.
Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisilta aloitettiin perinteiseen tapaan Risto Lätin vetämällä ja Pekka Jolkkosen säestämällä yhteislaululla. Tapahtuman juonsi Liisa Kuusipalo.
Esiintymislavana toimi ensimmäistä kertaa Paavo Tanskasen traktorin peräkärry ja mainiosti toimikin.
Vuosikymmenen tonkkakuninkaalliskisan järjestivät Polvijärvi-Seura, Polvijärven kunta, Osuukunta ItäMaito ja MTK Polvijärvi. Tonkkakuninkaalliskisa järjestettiin nyt kymmenennen kerran ja tapahtuma avasi viisipäiväiset Polvijärvi-päivät, jotka jatkuvat sunnuntaina pidettävään pääjuhlaan asti. Tämän vuoden Polvijärvi-päivät ovat jo 40. kerta järjestää Polvijärvi-päiviä, jotka tosin alkuvuosina olivat päivän parin kestoisia ja ovat laajentuneet vuosien saatossa viisipäiväisiksi.
Teksti ja kuvat: Helena Kaasinen

Tuomaristo valitsi Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisiksi Suvi ja Henri Mutasen (kuvassa oikealla), yleisö valitsi huutoäänestyksellä suosikikseen Jaana ja Jukka Lehikoisen (kuvassa vasemmalla). Kuten tuomariston edustaja Tapani Ylisiurua Osuuskunta ItäMaidostakin totesi kisa oli tiukka ja kaikki kisailijat olivat "suurella sydämellä" mukana.

Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisiksi valitut Suvi ja Henri Mutanen saivat tuomareilta erityiskiitosta rohkeasta heittäytymisestä kisasuoritukseen.

Yleisön suosikit Jaana ja Jukka Lehikoinen Santeri-poikansa kanssa kisavauhdissa; Jukka laulaa, Jaana tanssii, Santeri kannustaa.

Vuosikymmenen tonkkakuninkaalliset juontaja Liisa Kuusipalon kanssa Polvijärven museonmäellä 13.7.2011

Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisissa laulettiin yhteislaulua Risto Lätin vetämänä ja Pekka Jolkkosen säestämänä.

Liisa Kuusipalo toimi Vuosikymmenen tonkkakuninkaallisten juontajana.