ONNISTUNUT BÄNDI -PERJANTAI POLVIJÄRVELLÄ
Polvijärvi-päivien uutuutena järjestetty Bändi-perjantai 20.7.2007 onnistui hyvin.
Polvijärven koulukeskuksen piha-alueella järjestetty tapahtuma veti enimmillään yli 300 kävijää ja yleisö tuntui viihtyvän. Tapahtumassa esiintyi Black Rain (lämmittelybändinä) Outokummusta, Polvijärven oma nuorisobändi Populaari ja Jakokoskelta tyttöbändi Rajatapaus. Kaikki bändit onnistuivat ja täyttivät hyvin paikkansa.
Illan ohjelmassa oli myös näyttävä ”Tulitaikashow”. Taikuri Janne Mustosen näyttävä tulishow oli oivallinen yhdistelmä vauhtia, näyttäviä temppuja ja riehakasta huumoria.
Yleisön joukosta kyseltiin jo jatkoa tapahtumalle. Tilaisuus oli päihteetön eikä yleisön jäljiltä jäänyt alueelle juuri siivottavaa.
Tapahtuman järjestämiseen osallistuivat useat polvijärveläiset yritykset, eri järjestöt
ja Polvijärven kunta. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy.
Polvijärveläinen Populaari esiintyi Polvijärven Bändi- Perjantaissa 20.7.2007.
Tyttöbändi Rajatapaus Jakokoskelta Polvijärven Bändi-Perjantaissa 20.7.2007
Black Rain Outokummusta soitti Polvijären Bändi-perjantain lämmittelybändinä
Taikuri Janne Mustonen piti näyttävän ”Tulitaikashown” Bändi-Perjantaissa