Ideasta työksi kilpailuun osallistui 100 ideaa

Outokummun ja Polvijärven yhteiseen Ideasta työksi kilpailuun tuli määräaikaan mennessä tasan sata ideaa. Kilpailun järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä ideoiden määrään. Tuotekehityksen, matkailuun ja yrityksen perustamiseen liittyviä ideoita tuli eniten.

Ideakilpailun raati oli vaativan tehtävän edessä valitessaan ideoista parhaan. Valinnassaan raati kiinnitti erityistä huomiota idean työllistävyyteen, toteuttamiskelpoisuuteen sekä idean esittäjän omaan motivaatioon viedä ideaansa eteenpäin.

Raati haastatteli kuusi eri idean esittäjää. Asetetut kriteerit parhaiten täytti Jukka Mutasen ja Jouko Mutasen energiapuukoura traktorin etukuormaajaan. Kouran sijoittaminen etukuormaajaan mahdollistaa myös isojen paju- ja leppäpuskien katkomisen ja kasauksen. Etukuormaajalla varustettuja maataloustraktoreita on jo Suomessa runsaasti, joten oikein markkinoituna asiakkaita varmasti riittää. Kouran valmistus mahdollistaa useiden työpaikkojen syntymisen Outokumpuun ja Polvijärvelle.

Palkintosumman 2500 euroa Mutaset aikovat käyttää energiapuukouran suojaamiseen ja sen jatkokehittelyyn.

Muut haastatteluun päässeet ja tavarapalkinnoilla palkitut ideat olivat:

 

·         Sorvattujen puuesineiden valmistus ja myynti, Kalervo Hämäläinen

·         Nettiduuni – portaali, Santeri Laner

·         Särkiselän ja Kolmikannan kehittäminen, Helka Tolppanen

·         Varoituskolmioiden parempi huomioiminen, Taisto Truhponen

·         Puun vuosirenkaisiin perustuva historiallinen taulu, Paavo Huttunen ja Eero Huovilainen

 

Lisätiedot:

Raimo Tölli puh. 0500 562 818 

Kuva: Juha Heikura

 

Polvijärveläinen Kalervo Hämäläinen (82v) oli yksi Ideasta työksi 2010 kilpailussa palkituista ja hän vastaanotti palkintonsa 11.6.2010.
Kalervo Hämäläisen palkittu idea liittyi sorvattujen puuesineiden valmistukseen ja myyntiin.
Kuvassa Kalervo Hämäläinen vaimonsa Raunin ja palkinnon luovuttaneiden kunnanjohtaja Pauli Vaittisen ja yritysneuvoja Raimo Töllin kanssa.

 

Polvijärveläinen valtiotieteiden maisteri Santeri Laner oli myös yksi Ideasta Työksi 2010 palkituista ideallaan
Nettiduuni-portaalista. Kuvassa Santeri Laner ottamassa palkintoa vastaan kunnanjohtaja Pauli Vaittiselta ja
yritysneuvoja Raimo Tölliltä 11.6.2010.

Kuva ja teksti: Helena Kaasinen