POLVIJÄRVEN KUNTA 27.11.2009
JOULUN AVAUS KIINNOSTI POLVIJÄRVELÄISIÄ
Polvijärvellä järjestettiin joulun avaus perjantaina 27.11.2009 Polvijärven kunnanvirastolla ja torilla.
Kunnanvirastolla oli myynnissä jouluun liittyviä tuotteita. Joulupukki jakoi karamelleja lapsille ja lapsenmielisille. Tarjolla oli glögiä ja pipareita. Ohjelmassa oli myös joululauluja ja tiernapoikaesitys.
Lisäksi Polvijärven joulun avauksessa julkistettiin uuden polvijärveläisen kustannusyhtiö Kustannuskynnyksen kustantamana ensimmäinen kirja: kirjailija Kari Tahvanaisen runokokoelma Kosmoskynällä. Kosmoskynällä
on joensuulaisen Kari Tahvanaisen neljäs teos. Kari Tahvanainen toimii Suomen Maakuntakirjailijoiden puheenjohtajana jatkaen polvijärveläisen kirjailijan Seppo Lappalaisen 1972 perustaman yhdistyksen
vetämistä pohjoiskarjalaisena kirjailijana.
Polvijärven Riistanhoitoyhdistys järjesti Polvijärven joulun avauksen yhteydessä hirvenlihan huutokaupan
Polvijärven kunnanviraston pihalla.
Polvijärven joulun avaus sai väen liikkeelle. Polvijärven joulun avaustapahtumaan osallistui yli 500 henkilöä.
Polvijärven joulun avaustapahtuman järjesti Polvijärven kunnan elinkeinotoimi yhdessä eri toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Joulupukki kuunteli lasten toiveita Polvijärvellä joulun avauksessa.
Kirjailija Kari Tahvanainen ja kustantaja Veli-Matti Hyttinen Tahvanaisen runokokoelman
julkistamistilaisuudessa Polvijärvellä joulun avauksessa 27.11.2009
Tiernapojat esiintyivät Polvijärven joulun avauksessa 27.11.2009.
teksti ja kuvat: Helena Kaasinen