AKTIIVISET TOIMIJATAHOT MUKAAN LUKIEN 50 -VUOTISJUHLAA
VIETTÄVÄ POLVIJÄRVI-SEURA KORISTAVAT  POLVIJÄRVEN KUNTATAAJAMAN LIITTYMIÄ  KUKKAISTUTUKSIN

Aktiiviset toimijatahot Polvijärvellä mukaan lukien 50 -vuotisjuhlia tänä kesänä viettävä Polvijärvi-seura kaunistavat Polvijärven kirkonkylän taajamailmettä kukkaistutuksin. Polvijärven kuntataajaman keskeisiin liikenteenjakajiin laitetaan talkoovoimin kukkalaatikot torstaina 15.6.2006 illalla.

Tavoitteena on lisätä viihtyvyyttä ja kaunistaa Polvijärven  kuntataajaman yleisilmettä.

Kukat kukkalaatikoihin istutetaan talkootyönä ja talkoilla kukat myös kastellaan
ja rikkaruohot nypitään. Jokainen viisi kukkalaatikkoa saa oman vapaaehtoisen nimetyn hoitajansa.
Polvijärven kunta kustantaa kukkalaatikot ja kukat ja Polvijärvi-Seura mullat ja talkoolaiset istuttavat ja hoitavat kukat.

Perjantaina 16.6.2006 Polvijärvelle vierailulle saapuvia Viipurin alueen käsityöläisiäkin ilahduttamaan laitetaan kukkalaatikot torstai-iltana 15.6.2006 ensin kokoontuen kirjaston edessä torilla klo 16.00. Kukkien istuttajat toivovat kukkaistutusten ilahduttavan oman kunnan asukkaiden ja kesä-polvijärveläisten lisäksi myös mm.  Kansainvälisten maastoautokisojen EUROTRIAL 2006 väkeä heinäkuun lopulla Polvijärvellä.

Helena Kaasinen
hallintojohtaja
puh. 040-540 5542
Polvijärvi