

POLVIJÄRVEN KUNTA PALKITSI SAMI HOPPOSEN POLVIJÄRVI- PÄIVIEN PÄÄJUHLASSA SUNNUNTAINA 22.7.2007
Polvijärven museonmäelle Polvijärvi-päivien pääjuhlaan sunnuntaina 22.7.2007saapui yli 250 henkilöä Kultaisen harmonikan voittajan Sami Hopposen innoittamana. Polvijärven kunta palkitsi 1500 euron stipendillä pääjuhlassa polvijärveläisen Sami Hopposen Kultainen harmonikka- kilpailun voitosta ja sijoittumisesta toiseksi kansainvälisessä Primus Ikaalinen-harmonikkakilpailussa. Sami Hopponen on myös yhtenä jäsenenä Karavaani-yhtyeessä, joka sijoittui perjantaina 20.7.2007 Ylläksellä tanssiorkestereiden SM-kilpailussa kolmanneksi. Kunnanjohtaja Pauli Vaittinen totesi stipendiä luovuttaessaan, että Sami Hopponen on tuonut hyvää Polvijärveä hyvin näkyvällä tavalla esille.
Pääjuhlassa juhlapuheen pitänyt Polvijärven Hukkalasta lähtöisin oleva Kontiolahden kirkkoherra Teuvo Mononen käsitteli mielenkiintoisesti Suomen yhteiskunnan kehitystä pohdiskellen missä ovat meidän yhteiset juuremme. Suomi on paras paikka ja Polvijärvi toiseksi paras paikka totesi Mononen. Teuvo Mononen korosti ihmisen tarvitsevan juuret ja siivet. Elämän pysyvät arvot antavat mielekkyyden ja tarkoituksen elämään. Parasta kauniin luonnon ja hyvinvointipalvelujen lisäksi Mononen totesi Suomessa olevan poliittisen ja uskonnollisen vapauden.
Tilaisuuden juontajana toimi Polvijärvi- Seura ry:n sihteeri Raija Mustonen ja tilaisuuden tervehdyssanat lausui Sinikka Eronen.
Tilaisuudessa esiintyi Sami Hopposen lisäksi pienten tanhuryhmä Tanssitaiturit Tiina Mensosen ohjaamina. Tilaisuudessa esitettiin myös pienoisnäytelmä ”Suutarin emännän kehtolaulu” Leena Korhosen ja Tanssitaiturit - tyttöjen esittämänä.
Polvijärven uudeksi Kotseuvun isännäksi v. 2007 nimettiin hallintojohtaja Helena Kaasinen. Helena Kaasinen totesi kiitospuheessaan kotiseututyön perustan olevan yhdessä tekemisen halun, yhdessä viihtymisen halun, yhteen puhaltamisen innon ja talkoomielen.
Kaasinen korosti, ettei kotiseututyö ole vain pelkästään menneen ajan taltioimista ja varastoimista vaan parhaimmillaan kotiseututyö on ympäristölleen virikkeitä ja viihdykettä tarjoavaa kulttuuritoimintaa.
Polvijärven Hukkalan suuri poika Sami Hopponen oli huomionosoitusten kohteena Polvijärvi-päivien
pääjuhlassa sunnuntaina 22.7.2007 Polvijärven museonmäellä
Polvijärven kunta palkitsi Sami Hopposen Polvijärvi-päivien pääjuhlassa ja Sami soitti kiitokseksi
mm. Polvijärven Polkan, jonka Veikko Ahvenainen on säveltänyt Polvijärvellä käydessään.
Teksti ja kuvat: Helena Kaasinen
puh. 040-540 5542