Näin lehdet kirjoittavat Kinahmosta
Toni Eronen aloitti perinteisten soutuveneiden tekemisen
Maa- ja metsätaloustoiminta ja muovialan yrittäminen
sukupolvelta toiselle
Seppo Lappalaista muisteltiin lämmöllä
Hevosia, musiikkia ja kesäistä tunnelmaa
Kinahmon lampailla nuortuivat hoitajat
Mimmi saavutti täydet sata
tonnia
Kirvesmiehen työ on edelleen
kirvesmiehen työtä
Liha-aitasta Polvijärven vuoden yritys
Näyttelemisen kautta löytyi uutta
Kinahmon ja Karjalohjan taiteelliset
talkoopäivät
Nuoret mukaan kylätoimintaan
Runoketta Kalevalan kunniaksi Kinahmossa
Kiitosta Kinahmon erämiehille
Kinahmossa uskotaan kylän
tulevaisuuteen
Isänpäivälounas oli menestys Kinahmossa
Putkitöissä päivisin, vesillä vapaa-aikana
Honkapirtti kunnostetaan
kylätaloksi Kinahmossa
Kinahmon
Honkapirtti pesee reippaasti kasvojaan
Lammas on läpikotaisin
laumaeläin
Wallingit lähtivät Ruskealasta
kaksi kertaa evakkomatkalle
Metsästysseura ei ole vain
ukkojen seura
On jälleen aika laskea
Höytiäistä
Teatteri pilaa molempien kesän
Nuoret kuvataiteilijat ympäristön asialla
Rippikoululaiset kunnostivat 25 polkupyörää
Kinahmon ja Horsmanahon
kyläkoulut saavat jatkaa
Kinahmossa talkoohenki elää
vahvana
Mikä on automaatti?
Kinahmossa taistellaan koulusta
loppuun asti
Kinahmon
koulussa ei stressata lopettamisuhalla
Mihin oppilaat laitetaan sitten, kun
kaivostoiminta alkaa?
Loppiaisiltamat näyteltiin ja tanssittiin
Kinahmossa
Anne Ervastista Polvijärven Karaokemestari 2008
Reijoset tekivät täyskäännöksen
ja muuttivat Helsingistä Kinahmoon
Kinahmo juhlii 30
teatterintäyteistä vuotta
Kinahmolaiset tekevät työtä
kylän tulevaisuuden eteen
Kinahmossa tutkitaan onko salarakkaasta
mihinkään
Kinahmon Honkapirtti kengitetään
talkoilla
Oivalliset henkilöhahmot kutkuttivat katsojia
Sunny Beachilla hymyiltiin kilpaa auringon
kanssa
Kinahmon koululaiset tutustuivat metsästykseen
Ja taas päästiin loppiaiseen...
Monipuolisuus ja uudet ideat maatalousyrittäjän
valtteina
Kaianlahti kuntoon, Seiväspirtti turvalliseksi
Kinahmossa kahden näytelmän
ensi-ilta
Kinahmolaiset saivat uuden ”kylätietokoneen”
Teatteri tullut tavaksi Mikko Soiniselle
Kinahmossa nyt kaunis hirsikirkko
Maaseudun elävyydestä kannattaa pitää huolta
Kinahmon vuoro kokea suden läheisyys
Koulun satavuotisjuhlassa tavattiin lapsuuden
tuttuja
Savolainen farssi Kinahmon teatteri-iltamissa
"Eivät ruojat antaneet vapaavuotta"
Akallinen mies jatkaa Akattoman jalanjäljillä
Kinahmossa luvassa naurunrämäkkää vatsan täydeltä
Mikä on automaatti?
Koronniemen leirikeskuksen kirkko nousee talkoovoimin
Pirtistä ja ladosta Koron pirttikirkoksi
Insinööriopiskelijat Kaianlahtea tutkimassa
Auto ei enää hätkäytä Kinahmon koululaisia
Kinahmon koulussa palkitaan kiltein ja huomaavaisin
Vaiettu asekätkentä: "Ei tunnu siltä, että olisi
tarvinnut puhua”
Kinahmossa lauletaan Punatukkaiselle tytölle