Kirkonkylän koulun järjestyssäännöt

Järjestyssääntöjen tarkoitus

Järjestyssäännöt ovat välttämättömiä päivittäisen työn mahdollisimman rauhallisen sujumisen kannalta. Järjestyssääntöjen noudattamisella luodaan yhteisön jäsenille hyvät työskentelyedellytykset, lisätään viihtyvyyttä, turvallisuutta ja oikeusturvaa.

Sääntöjä noudattamalla kouluyhteisöön kuuluvat oppivat toimintakykyisiksi ja vastuuta kantaviksi yhteisön jäseniksi. Olet vastuussa itsestäsi, opiskelustasi- tulevaisuudestasi.

Koulualue ja –aika

1. Koulualueeseen kuuluu koulun piha-alueet ja liikuntapaikat.
2. Kouluajaksi katsotaan lukujärjestyksen mukainen työpäivä ja koulumatkat sekä muut koulun järjestämät tilaisuudet koulussa ja koulun ulkopuolella.

Koulumatkat

1. Koulumatkoilla on noudatettava liikennesääntöjä.
2. Koulutaksissa on käytettävä turvavöitä ja pyöräillessä pyöräilykypärää. Pyöräilykypärän käyttö: Tieliikennelaki 90§
3. Koulun pihasta lähdettäessä ja muilla risteysalueilla on käytettävä erityistä varovaisuutta.
4. Käyttäydy kohteliaasti myös koulumatkoillasi.
5. Kouluun kello 8.00 tulevat voivat mennä odottelemaan koulun alkua omiin luokkiin, ulos siirrytään kello 8.35.
6. Kouluun tullaan ajoissa, muttei turhan aikaisin(omilla kyydeillä kulkevat). Samoin koulun päätyttyä lähdetään viivyttelemättä kotiin.

Oppitunnit

1. Oppituntien alkamisesta ilmoitetaan kellonsoitolla.
2. Ulkovaatteet ja kengät jätetään niille varatuille paikoille.
3. Oppitunnilla osallistutaan aktiivisesti opiskeluun kunnioittaen luokan työrauhaa.
4. Tehtävät suoritetaan annettujen ohjeiden mukaan, myös kotitehtävät.
5. Puheenvuoroa pyydetään viittaamalla.
6. Kouluvilppi (lunttaaminen, kuiskaaminen) on luonnollisesti kielletty.
7. Käsityö- ja liikuntatiloihin mennään vasta opettajan tultua paikalle.
8. Tunnin loputtua siirrytään välittömästi välitunnille käytävässä juoksematta ja meluamatta.

Välitunnit

1. Välituntien aikana oppilaat ovat ulkona ellei sääolosuhteista johtuen toisin ilmoiteta. Pakkasraja on –18 ?c. Tällöinkin käydään ruokavälitunnilla ulkona.
2. Välitunneilla ei saa poistua koulualueelta.
3. Välitunnilla
- ei ajella pyörillä, eikä käytetä rullalautoja, -luistimia tai potkulautoja.
- ei heitellä lumipalloja, kiviä käpyjä tms. muualla, kuin niille mahdollisesti erikseen sovituilla paikoilla.
- ei toimita omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavalla tavalla.
4. Tapaturman sattuessa on siitä välittömästi ilmoitettava välituntivalvojalle.

Ruokailu

1. Ruokailu tapahtuu ruokalassa. Jokaiselle luokalle on omat paikat.
2. Ruokailussa noudatetaan hyviä käyttäytymis- ja ruokailutapoja. Maistetaan kaikkia tarjolla olevia ruokia.
3. Rauhallinen keskustelu on sallittua.
4. Astiat palautetaan siististi palautushihnalle.

Poissaolot

1. Koulusta voi olla pois sairauden vuoksi tai hyväksyttävästä syystä myönnetyllä luvalla. Oman opettajan luvalla 1-3 päivää. Yli kolmen päivän poissaolon myöntää koulun johtaja.
2. Poissaolosta on tehtävä ilmoitus viipymättä.

Turvallisuus

1. Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen kouluympäristöön.
2. Kaikenlainen kiusaaminen on koulussa kielletty. Kiusaamisesta on välittömästi ilmoitettava opettajalle. Kiusaamistapaukset käsitellään välittömästi niiden ilmettyä ja tarvittaessa otetaan yhteys koteihin.
3. Oppilaan on noudatettava erikseen määriteltyjä turvallisuusohjeita niitä vaativissa tilanteissa ja tiloissa (käsityö, liikunta).
4. Juokseminen luokissa, eteisessä ja käytävissä on turvallisuussyistä kiellettyä.
5. Tulentekovälineiden ja teräaseiden tuominen kouluun on kielletty.
6. Kaikkien huumaavien tai päihdyttävien aineiden (tupakka, alkoholi, huumeet, nuuska) käyttö ja hallussapito on kielletty.

Tavaroista huolehtiminen

1. Huolehdi, että sinulla on tarvittavat välineet mukana.
2. Älä käytä luvatta toisen omaisuutta.
3. Soittimia ja urheiluvälineitä saa käyttää vain opettajan luvalla. Ne on käytön jälkeen palautettava omille paikoilleen.
4. Käsittele koulun omaisuutta ja koulutarvikkeita huolellisesti, koulun ja toisen omaisuuden tahallinen turmeleminen on oppilaan itsensä korvattava.
5. Oppilailla voi olla koulussa mukanaan kännykkä, se on oltava suljettuna koulupäivän aikana. Koulu ei ole vastuussa oppilaiden kännyköistä.
6. Koulun alueella tulee noudattaa siisteyttä, puita ja istutuksia ei saa turmella.

Hyvät tavat

1. Noudata hyviä tapoja. Sanat kiitos, ole hyvä ja anteeksi kuuluvat päivittäiseen sanavarastoon.
2. Hyvä käytös on toisen huomioimista.
3. Ystävällisyys ja kohteliaisuus luovat viihtyvyyttä.
4. Toisten ihmisten huomioiminen ja suvaitsevaisuus kuuluvat hyviin tapoihin.

Sääntöjen soveltaminen

1. Järjestyssäännöt käydään perusteellisesti läpi kaikille oppilaille ja tarvittaessa selvennetään niiden sisältöä.
2. Opettajat ja muu henkilökunta, mukaan lukien koulutaksin kuljettaja, valvovat näiden sääntöjen ja ohjeiden noudattamista.
3. Sääntöjen noudattamiseen pyritään ohjauksella ja keskustelujen avulla.
4. Lievissä sääntöjen rikkomistapauksissa pyritään pääsemään haluttuun lopputulokseen kasvatuksellisten keskustelujen avulla.
5. Yhteistyöllä kaikkien kouluyhteisön jäsenten ja kotien kanssa pyritään luomaan viihtyisä ja turvallinen oppimisympäristö.

Selvistä ja toistuvista sääntöjen rikkomisista voidaan rangaista perusopetuslain 36§:n mukaisesti:
  • oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi.
  • oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon.
  • koulun johtaja voi antaa oppilaalle kirjallisen varoituksen.
  • oppilas voidaan erottaa koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi.
  • kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.
Muut määräykset

Niista asioista, joista ei järjestyssäännöissä erikseen mainita, noudatetaan muita voimassa olevia säännöksiä.

TAKAISIN