ELINKEINOMINISTERI MAURI PEKKARINEN 24.5.2010 VIERAILULLA POLVIJÄRVELLÄ
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen vieraili Polvijärven kunnan vieraana maanantaina 24. toukokuuta 2010
Polvijärven kunnanvirastolla. Mukana vierailulla oli myös kansanedustaja Eero Reijonen.
Polvijärven kunnan edustajat esittelivät ministerille kunnan ajankohtaisia asioita: Kylylahden kaivoshanketta,
laajakaistahanketta sekä kunta-ja palvelurakenneuudistusta ja kuntataloutta. "Kunta-ja palvelurakenne-
uudistuksen yhteydessä Polvijärven kunta on kannanottonaan korostanut, että valtiovallan on aidosti kunnioitettava kunnallista itsehallintoa. Polvijärven kunta kannattaa nykyistä kuntajärjestelmää ja itsenäistä kuntaa ja Polvijärvi on harjoittanut vastuullista toiminta-ja talouspolitiikkaa ja kunnan talous on pystytty pitämään tiukalla talouspolitiikalla tasapainoisessa tilassa. Erityisen ratkaisevaa tulevaisuudessakin on, kenen käsissä on toiminnan ja talouden ohjaus. Hieman vajaan 5000 asukkaan maaseutukuntana Polvijärven kunta on nähnyt suunnitelluissa uudistuksissa uhkana keskittyneen palvelurakenteen, jolla maaseudun palveluiden
saatavuus ja saavutettavuus ovat vakavasti uhattuina "; todettiin ministeri Pekkariselle jätetyssä muistiossa.
Ministerille jätetyssä muistiossa korostettiin että myös jatkossa on säilytettävä nykyisenkaltainen valtion-osuusjärjestelmä eikä uudistuksilla saa vaarantaa maaseutukuntien rahoituspohjaa ja palveluiden toimivuutta.
Kunnan roolia arvioitaessa on huomioitava kunnan merkitys erityisesti maaseudulla paikallisen kehittämistyön
edistäjänä; ministerille luovutetussa muistiossa todettiin.
Ottaen huomioon Polvijärven kunnan taloudelliset voimavarat Polvijärven kunta investoi tällä hetkellä erittäin paljon, sillä meneillään on uuden terveyskeskuksen rakennustyö, siirtoviemärihanke Joensuu-Polvijärvi ja kesäkuussa on alkamassa Sotkuman kyläkoulun ja päiväkodin rakentaminen. Kaikkiaan Polvijärven kunnan
rakennushankkeet ovat noin 13 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana ja pääosan rakentamisesta kunta
joutuu kattamaan lainarahalla.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja kansanedustaja Eero Reijonen Polvijärvellä 24.5.2010
Kunnanjohtaja Pauli Vaittinen luovutti elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle Höytiäistä
käsittelevän teoksen ministerin vieraillessa Polvijärvellä 24.5.2010.
Teksti ja kuvat:
Helena Kaasinen
hallintojohtaja
puh. 040-540 5542
Polvijärven kunta