Mistä kaikki alkoi:
Toiminta Savirannassa alkoi kaksivuotisena kokeiluna 1984. Tavoitteena oli tutkia maatilatalouteen ja maaseudun elämänmuotoon perustuvan kehitysvammaisten työ- ja asuntolatoiminnan mahdollisuuksia vaihtoehtona teolliselle suojatyölle ja asumiselle taajamissa. Tähän Polvijärven kunnan omistama maatila tarjosi hyvät puitteet.
Aluksi Savirannassa oli kymmenen suojatyö- ja kuusi asuntolapaikkaa. Pääasiallisina työtoimintoina olivat maanviljely, karjanhoito, puutarha- ja kotitaloustyöt sekä erilaiset puhdetyöt, joita asukkaat saivat tehdä oman kiinnostuksensa mukaan. Asuntolan toiminnassa pääpaino oli itsenäistymis- ja omatoimisuustaitojen opettelussa. Toimintaa ylläpiti silloinen Pohjois-Karjalan erityishuoltopiirin kuntainliitto.
Myönteisten kokemusten ja tulosten myötä Savirannan toiminta on vakiintunut tärkeäksi
osaksi Polvijärven kehitysvammahuoltoa.