Saviranta tänään
- työtoiminta -
Nykyisin Savirannan toimintaa ylläpitää Polvijärven kunta. Vuosien saatossa Savirannan
toiminta on laajentunut ja muovautunut toiminnoissa mukanaolevien kehitysvammaisten asiakkaiden mukaan.
Työtoiminnan perustana ovat edelleen karjanhoito-, maatalous- ja kodinhoitotyöt. Savirannassa pyritään mahdollisimman pitkälti omavaraistalouteen. Liha saadaan omista sioista ja naudoista, kananmunat omista kanoista, perunat ja juurekset omasta kasvimaasta ja niin edelleen. Tilalla kasvatetaan myös heinää ja viljaa omaan tarpeeseen. Asukkaat
osallistuvat kaikkiin töihin kykyjensä, taitojensa ja voimiensa mukaan.
Työtoiminta kehittyy ja laajentuu asiakkaiden käymien ammattikoulujen ja - kurssien myötä.
Avotyötoiminta, kuten määräaikaiset työsopimussuhteiset työt ja niin sanotut keikkatyöt, esimerkiksi metsänraivaus- ja rakennusten purkutyöt, ovat lisääntyneet vuosien varrella tuntuvasti. Kehitysvammaisten osaamista ja tuottamia palveluja myös pyritään markkinoimaan ja myymään ulkopuolisille.
Savirannassa myös remontoidaan ja rakennetaan lisää tiloja, mikä monipuolistaa työtoimintoja sekä työllistää omaa että myös talon ulkopuolista väkeä.
Saviranta tänään
- asuminen -
Saviranta tarjoaa alkuperäisen toiminta-ajatuksensa mukaisesti kodinomaista ohjattua asumista asiakkailleen. Keskeisintä toiminnassa on kehitysvammaisten omatoimisuuden ja itsenäistymisen tukeminen.
Asukaspaikkoja Savirannassa on kahdeksan, joista kuusi on tilan päärakennuksessa ja kaksi läheisessä rivitalossa niin sanotussa satelliittiasunnossa. Satelliittiasunnon on tarkoitus olla siirtymäasunto kohti itsenäisempää asumista, tuki ja ylläpito tulevat tässä vaiheessa vielä Savirannasta. Vuosien varrella asuntolasta on siirtynytkin useita asukkaita tukiasuntoihin sekä itsenäiseen - ja omistusasumiseen. Saviranta myös auttaa ja tukee monella tapaa myös suoraan omiin asuntoihinsa muuttaneita kehitysvammaisia sekä tarjoaa myös lomanviettomahdollisuuksia lähialueiden asuntoloissa asuville ja aiemmin talossa asuneille kehitysvammaisille.
Saviranta tänään
- virkistys ja vapaa-aika -
Yhteiset matkat niin kotimaahan kuin ulkomaillekin avartavat ja rikastuttavat arkista puurtamista ja antavat onnistumisen ja selviytymisen kokemuksia ja valavat uskoa omaan pärjäämiseen. Retkiin ja erilaisiin tapahtumiin osallistutaan tukiyhdistyksen ja seurakunnan kautta sekä itsenäisesti tai yhdessä perheiden ja omaisten kanssa.
Yhteisöllisyys- toinen toisensa tukeminen ja kannustaminen - on osa “ savirantalaisuutta” ja Savirannan voimavara. Tärkeä osa asukkaiden vapaa-ajan vietossa on keskinäinen yhdessäolo ja myös yhdessä tekeminen. Esimerkiksi kalastus on asukkaiden mieleen. Myös Ruvaslahden kylän tapahtumat ja juhlat sekä erilaiset harrastustoiminnat ovat tärkeä osa asukkaiden vapaa-aikaa.