Kylän palveluja
KouluSotkuman koulussa on 2011 syksyllä 64 ja 3 opettajaa. Koulussa annetaan opetusta esikoululaisista kuudesluokkalaisiin.
Koulussa havaittujen sisäilmaongelmien vuoksi vanhat rakennukset purettiin ja uusi koulurakennuksen valmistui kesällä 2011.
P. 040 104 6216 Rauni Mutanen, rehtori.
Sotkuman päiväkoti
Koulun yhteydessä toimii myös Sotkuman Päiväkoti. P. 040 104 6517
Iltapäiväkerho
Sotkuman Lapset ry yhdessä kunnan kanssa järjestää koululla iltapäiväkerhotoimintaa kouluvuoden aikana.
Leikkikenttä
Uuden koulun alueella on mittava leikkivälineistö lapsille. Lisäksi koulun vieressä on talkoilla tehty leikkikenttä pienimmille, jossa on myös pöytäryhmiä eväiden nauttimista varten.
Jätehuolto
Sotkumalaisten jätehuoltoon on kaksi vaihtoehtoa. Jäteauto hakee sekajätteen kotoa tai asukkaat tuovat jätteet yhteiselle jätepaikalle. Kaupan pihan takana olevalle jätepaikalle voi toimittaa lisäksi pienmetallit, lasit, paristot, keräyskartongit sekä paperit.
Vuoden 2012 aikana siirrytään Sotkumassakin talouskohtaiseen jätekeräilyyn.
Jumppa
Syksystä 2011 alkaen Joensuun Seudun Kansalaisopisto järjestää jälleen liikuntaa Sotkuman koululla.
Ulkoilureitistö
Sotkuman maastoon on kyläyhdistys merkinnyt ulkoilureitistön.
Reittejä on kaksi, 5,3 tai 1,8 km pituisina. Reitin voi kävellä, pyöräillä, hiihtää jne. molempiin suuntiin.
Reitti on merkitty viitoilla sekä puihin maalatuilla keltaisilla ympyröillä.
Opaskartta löytyy linja-auto katoksen seinältä, kyläyhdistyksen nettisivuilta sekä pyydettäessä paperisena kyläyhdistyksen sihteeriltä.


Urheilukenttä
Sotkumassa on Polvijärven ainoa nurmikenttä. Kentällä on erinomaiset kuulantyönnön ja kiekonheiton harrastusmahdollisuudet. Vuosittain Sotkuman Haka ja Polvijärven Urheilijat järjestävät kuulakiekko -tapahtuman.
Uimaranta
Kylän yhteinen uimaranta sijaitsee Viinijärven rannalla, n. 1,5 kilometrin päässä kylän keskustasta
Kirjastoauto Sotkumassa
Koululaisille ja päiväkotilapsille Sotkuman koululla klo 9:00-11:00 joka toinen keskiviikko: 7.9., 21.9., 5.10., 2.11., 16.11., 30.11., 14.12..
Kaikille kyläläisille Sotkuman kaupalla klo 17:10-17:25
joka toinen torstai: 1.9., 15.9., 29.9., 13.10., 27.10., 10.11., 24.11., 8.12., 22.12.