Polvijärven lukion oppilaat ovat yhdessä Polvijärven kunnan kanssa tehneet kevään aikana venäjänkielisen esitteen Polvijärvestä opettajansa Sari Paajasen ohjauksella.
Idea venäjänkielisestä esitteestä lähti koulun aloitteesta.
Sinisävyinen esite tuo esille Iloa ja elämää Höytiäisen rannalla. Polvijärven kunnan kehittämishenkisyys, tahto pitää peruspalvelut lähellä ja kunnossa olevat palvelut tuodaan myös selkeästi esitteessä esille. Polvijärven matkailukohteista suurin eli Lomakeskus Huhmari on ollut yrityskumppani esitteessä. Vuonna 2012 tuotantonsa aloittava kuparikaivos on luonnollisesti yksi esitteestä ilmenevä ajankohtainen asia. Polvijärven kaunis ortodoksinen puukirkko on saanut kuvansa esitteeseen.
Esitteen tekemiseen ovat osallistuneet Polvijärven lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat Assi Aspelund, Lotta Koistinen ja Essi Matikainen. Opiskelijat kertovat kokeneensa esitteen teon vaativaksi mutta mielenkiintoiseksi ja kiittelevät opettajansa Sari Paajasen tärkeää merkitystä esitteen valmistumisessa.
Kunnassa uskotaan yhä enemmän olevan tarvetta venäjänkieliseen esitteeseen, jonka toteuttaminen yhdessä lukion oppilaiden kanssa on todettu mielenkiintoiseksi. Paikallisen yritystoiminnan kytkeminen Lomakeskus Huhmarin kautta esitteeseen nähdään myös yhteisenä hyvänä asiana. Polvijärven kunta ja Lomakeskus Huhmari tukivat esitteen tekoa pienehköillä summilla.
Esitteitä on jaossa Polvijärven kunnanvirastolla ja esitteitä lähetetään polvijärveläisiin yrityksiin, joissa käy matkailijoita.
Kokemukset kunnan ja oman lukion uudenlaisesta yhteistyöstä ovat niin hyvät, että kunnassa harkitaan saman toimintamallin käyttöönottoa joidenkin muidenkin kielten opiskelijoiden kanssa.
Lisätietoja asiasta saa Helena Kaasiselta puh. 04010 46002.
Helena Kaasinen
hallintojohtaja
puh. 04010 46002
helena.kaasinen@polvijarvi.fi
Polvijärven kunta