POLVIJÄRVI 17.7.2011

TYÖTÄ YHTEISEKSI HYVÄKSI TARVITAAN; KOTISEUTUTYÖKIN ON TYÖTÄ YHTEISEKSI HYVÄKSI, KOROSTI KIRKKOHERRA PAAVO RATILAINEN POLVIJÄRVI-PÄIVIEN PÄÄJUHLASSA - URPO HIETALA POLVIJÄRVEN KOTSEUVUNISÄNNÄKSI V. 2011

" Työtä yhteiseksi hyväksi tarvitaan.Jokainen meistä kantaa oman osansa vastuusta omien vaikutusmahdollisuuksien rajoissa.Se merkitsee sitä, että jokainen voi vaikuttaa. Jokainen voi niin sisäisesti kuin ulkoisesti hyväksyä tai hylätä asioita. Pyrkimys yhteiseen hyvään on varmasti mukana näissäkin vuosittaisissa kotiseutujuhlissa". Näin totesi kirkkoherra Paavo Ratilainen Polvijärvi-päivien pääjuhlassa sunnuntaina 17.7.2011 pitämässään juhlapuheessa. Kirkkoherra Ratilainen korosti, että vain hyvyyttä omassa elämässään vaalimalla voi levittää sitä myös ympäristöönsä.

Polvijärvi on kirkkoherra Paavo Ratilaisen syntymäkotikunta ja Polvijärvellä hän vietti ensimmäiset 11 vuotta.

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana Paavo Ratilaisella on kiinteät yhteydet polvijärveläisiin. Paavo Ratilainen katsoi seurakunnalla ja alueen kunnilla olevan todella lämpimät välit ja molemmat osapuolet tunnistavat ja tunnustavat toistensa työn tärkeyden ja merkityksen."Kunta ei voi toimia ilman seurakuntia eikä seurakunnat ilman kuntia.Molemmat koostuvat samoista yksilöistä, kuntalaisista ja seurakuntalaisista, jotka toimivat myös molempien luottamustehtävissä. Ylivoimaisesti suurin osa Polvijärvenkin kuntalaisista kuuluu seurakuntien jäsenyyteen, niin ortodoksisen kuin luterilaisen. Kukaan ei kunnassa, eikä seurakunnassa, voi elää ilman yhteyttä toisiin ihmisiin. Molemmat tukevat toisiaan tukemalla jäsentensä elämää. Toisen hyvinvointi on hyvinvointia toisellekin osapuolelle," totesi kirkkoherra Paavo Ratilainen.

Polvijärvi-päivien pääjuhlassa sunnuntaina 17.7.2011 julkistettiin Polvijärven Kotseuvunisännän valinta vuosimallia 2011. Polvijärvi-seuran johtokunta nimitti Urpo Hietalan Polvijärven Kotseuvunisännäksi v. 2011 tunnustuksena menestyksellisestä kotiseututyöstä.

Perusteluna valinnalle todettiin Urpo Hietalan mm. tallentaneen paikallista perinnettä nykyisin menetelmin kaikkien nähtäville. Käymällä netissä Urpo Hietalan kotisivuilla kävijä näkee tallennetta monista polvijärveläisistä tapahtumistaa nyt ja ennen.

Polvijärvi-päivien pääjuhlan juontajana toimi Paavo Tanskanen ja tilaisuuden tervehdyssanat lausui Polvijärvi-seuran puheenjohtaja Olli Karttunen. Tilaisuuden musiikista vastasi Maria Suvanto.

Teksti ja kuvat: Helena Kaasinen


Kirkkoherra Paavo Ratilainen piti juhlapuheen Polvijärvi-päivien pääjuhlassa 17.7.2011 Polvijärven museonmäellä


Polvijärven Kotseuvunisäntä vuosimallia 2011 Urpo Hietala on tallentanut paikallista perinnettä nykyisin menetelmin kaikkien nähtäville.


Polvijärvi-päivien pääjuhlassa saatiin seurata katkelmia Kinahmon kesäteatterin näytelmästä Vanhanpojan lottovoitto


Maria Suvanto vastasi Polvijärvi-päivien pääjuhlan musiikista 17.7.2011


Paavo Tanskanen toimi v. 2011 Polvijärvi-päivien pääjuhlan juontajana