Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Koronaohjeet ja suositukset sisäliikuntatiloihin, Vaparin kahvioon ja nuorisotiloihin sekä auditorioon

Koronaohjeet ja suositukset sisäliikuntatiloihin, Vaparin kahvioon ja nuorisotiloihin sekä auditorioon

Koronavirustilanne on Pohjois-Karjalassa huonontunut erityisesti Joensuun kaupungin alueella. Joensuun kaupungin on todettu olevan koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa. Polvijärvellä ja muualla Pohjois-Karjalassa ollaan epidemian perustasolla.

Tämänhetkinen epidemiatilanne vaikuttaa myös Polvijärven kunnan varautumiseen. Kunnan sisäliikuntapaikoissa ja yhteisissä paikoissa on käytössä samat turvallisuusohjeet sekä henkilömäärärajoitukset kuin aiemmin syksyllä.

Tärkeintä on, ettei yhteisiin tiloihin ja sisäliikuntapaikkoihin tulla hengitysoireisena eikä sairaana. Käyttäjien tulee myös itse huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää ja muistaa turvaväli. Henkilöstö valvoo tehostetusti annettujen ohjeiden noudattamista.

Sisäliikuntatilat

Vapaa-aikatalo ja kuntosali ovat avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Kuntosali on käytössä myös aukioloaikojen ulkopuolella sähköisellä kulkukortilla.

Kädet on pestävä ennen Vaparin kuntosalille saapumista ja sieltä poistuttaessa. Käsihuuhteita on käytössä sekä Vaparin aulatilassa että kuntosalilla. Kuntosalilaitteet tulee pyyhkiä ennen ja jälkeen käytön. Ulkokengät riisutaan alakerran pukuhuonetiloihin.

Kaikissa kunnan sisäliikuntatiloissa (Vaparin liikuntasali, A-sali, Sotkuman sali) tulee välttää tarpeetonta oleskelua. Vaparin katsomotilat eivät ole käytössä harjoitusvuorojen aikana. Harjoitusvuoroilla saavat olla läsnä vain urheilijat, valmentajat ja muut harjoittelulle välttämättömät henkilöt.

Suosittelemme, että esimerkiksi harjoituksiin lapsensa tuovat huoltajat eivät jää oleilemaan sisäliikuntatiloihin vaan poistuvat tilasta tuotuaan lapsen harjoituksiin.

Jos seura tai järjestö haluaa järjestää yleisölle avoimen tilaisuuden, tapahtuman turvallisuusasiat ovat seuran vastuulla. Harjoitusotteluita on mahdollista pelata, jos rajoitukset otetaan huomioon. Kaikissa tapahtumissa tulee noudattaa voimassa olevia koronaepidemian viranomaisohjeistuksia. Sekä harjoitusotteluista että yleisötilaisuuksista on ilmoitettava etukäteen vapaa-aikapalveluille.

Sisäliikuntatilojen pintoja ja ovenkahvoja siivotaan kahdesti päivässä.

Nuorisotilat, kahvio ja auditorio

Nuorisotilat ovat avoinna normaalisti, ja tiloissa voi olla kerralla enintään 15 henkilöä. Kävijöiden on huolehdittava käsienpesusta ja käsidesin käytöstä tiloihin tullessaan ja sieltä lähtiessään. Nuokkarilta löytyy myös pintadesinfiointiainetta, jota tulee käyttää esimerkiksi kahvinkeittimen ja mikron käytön jälkeen.

Vaparin kahvio ja B-talon auditorio ovat varattavissa normaalisti, mutta auditorioon pääsee ulkopuolisia vain koulupäivien ulkopuolella. Kahviossa voi olla kerralla enintään 15 henkilöä, auditoriossa 30 henkilöä.

Lisätietoja:
Vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Halonen
sirpa.halonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6204

Vaparin liikuntasali ylhäältä katsomosta kuvattuna.

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute