Polvijärven kunnanvaltuusto kokoontui tiistaina 13. joulukuuta vuoden viimeiseen kokoukseensa. Kokouksessa tehtiin varsin merkittäviä ja kauaskantoisia päätöksiä: valtuusto hyväksyi vuoteen 2030 tähtäävän kuntastrategian sekä vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman.
Päätökset tehtiin avoimesti keskustellen ja hyvässä yhteishengessä – mikä kirvoitti kiittäviä puheenvuoroja niin kunnanjohtajalta kuin useilta valtuutetuiltakin.
- Tällä valtuustokaudella on ollut todella hienoa huomata, miten sopuisasti päätökset saadaan tehtyä. Riitelystä ei ole ollut tietoakaan, Jorma Tanskanen (kesk.) totesi.
Kuntastrategia hyväksyttiin
Polvijärven uutta kuntastrategiaa valtuusto luonnehti tulevaisuuteen suuntaavaksi ja tavoitteelliseksi. Erityisen tyytyväisiä päättäjät olivat siihen, että strategiassa nousee esiin kunnalle tärkeän elinkeinon, maatalouden, arvostus.
- Kuntastrategia kannustaa maanviljelijöitä ja ruoantuottajia jatkamaan arvokasta työtään. Se on tärkeää, sillä maatalous on Polvijärvellä edelleen vahva elinkeino, Riitta Kuronen (sd.) totesi.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja, valtuutettu Urpo Leminen (kesk.) oli samaa mieltä.
- Silti on hyvä muistaa, että lähiruoka on enemmän kuin pelkkä Polvijärvi, hän totesi korostaen yhteistyön merkitystä tässäkin asiassa.
Marjukka Varonen (kesk.) puolestaan kysyi, miten kuntastrategian toteutumista seurataan. Talous- ja hallintojohtaja Tanja Karvonen vastasi, että strategian painopistealueiden toteutumista seurataan toimialoittain; eri toimialoilla on erilaisia mittareita tämän seurantatyön tekemiseksi.
Talousarvio ja taloussuunnitelma saivat siunauksensa
Kunnanvaltuusto hyväksyi muutoksitta hallituksen esityksen vuoden 2023 talousarvioksi. Myös vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman valtuusto siunasi muutoksitta.
- Suunnitelma on tehty hyvin. Näyttää siltä, että Polvijärven kunta tulee pärjäämään jatkossakin, Voitto Parikka (sd.) totesi.
Eniten keskustelua valtuustossa herätti urheilukentän peruskorjaus. Investointia pidettiin tärkeänä ja tarpeellisena asiana – olkoonkin, että kentän kunnostamisesta on puhuttu niin pitkään, että usko hankkeen toteutumiseen on ollut ajoittain koetuksella.
- Nyt kun suunnitteluraha on varattu, täytyyhän kentälle jotain tehdäkin, Riitta Kuronen huomautti.
Vuodelle 2023 urheilukentän peruskorjauksen suunnitteluun on varattu 100 000 euroa. Kahdelle seuraavalle vuodelle on puolestaan varattu itse kentän kunnostustyöhön 250 000 euroa kummallekin vuodelle. Yhteensä urheilukentän peruskorjaukseen on siis budjetoitu rahaa 600 000 euroa.
- Kunhan peruskorjauksen tavoitteet ja tarpeet täsmentyvät, tarvittava rahamääräkin tarkentuu, Urpo Leminen sanoi.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001
Talous- ja hallintojohtaja Tanja Karvonen
tanja.karvonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 1040101
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tiina Mustonen
tiina.mustonen@luottamus.polvijarvi.fi
Puh. 0500 960 237