Siun sote tiedotti torstaina 25.3.2021 koronavirusepidemiatilanteen palanneen kiihtymisvaiheeseen Pohjois-Karjalassa.
Pohjois-Karjalan koronavirusepidemian tilanne on huonontunut ja Siun soten alueellinen tilannekuvatyöryhmä katsoo, että maakunta kokonaisuudessaan epidemian kiihtymisvaiheessa. Tartuntojen määrä on kasvanut nopeasti ja niihin liittyy useita joukkoaltistumisia sekä mahdollisia altistumistilanteita erityisesti Joensuun keskustan liikkeissä ja liikennevälineissä.
Maakunnassa pidetään edelleen voimassa aiemmat suositukset koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Siun soten tilannekuvatyöryhmän päätös kiihtymisvaiheeseen siirtymisestä ei suoraan vaikuta muun muassa ravintolarajoituksiin, sillä niistä päättää Valtioneuvosto erillisesti epidemiatilanteen kehittymisen mukaan.
Polvijärven kunta pitää tällä hetkellä voimassa olevat linjaukset toistaiseksi ennallaan. Kunnan ohjeisiin voi tutustua osoitteessa www.polvijarvi.fi/korona.
Kunta seuraa epidemiatilannetta jatkuvasti ja tiedottaa palvelumuutoksista tarvittaessa välittömästi eri kanavissa.
Myös Polvijärvellä peräänkuulutetaan erityisesti jokaisen omaa, henkilökohtaista vastuuta epidemiatilanteen hillitsemiseksi. Kunta toivoo kaikilta asukkailtaan vastuullisuutta ja harkitsevaisuutta tilanteissa, joissa tartuntariskit ovat mahdollisia. On jokaisen asukkaan vastuulla noudattaa annettuja ohjeita ja suosituksia, jotta epidemiatilanne saadaan pysymään Polvijärvellä jatkossakin rauhallisena.
Lisätietoja:
Jari Tuononen
Kunnanjohtaja
Puh. 040 104 6001
jari.tuononen@polvijarvi.fi
Heikki Hallikainen
Talous- ja hallintojohtaja
Puh. 040 104 6101
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Riikka Jolkkonen
Peruskoulun ja lukion vs. rehtori
Puh. 040 104 6225
riikka.jolkkonen@edu.polvijarvi.fi
Ari Soikkeli
Tekninen johtaja
Puh. 040 104 6307
ari.soikkeli@polvijarvi.fi