Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven kunta myöntää tapahtumatukea yhdistyksille ja seuroille vuodelle 2021

Polvijärven kunta myöntää tapahtumatukea yhdistyksille ja seuroille vuodelle 2021

Polvijärven kunta on päättänyt myöntää harkinnanvaraista tapahtumatukea polvijärveläisille seuroille ja yhdistyksille. Kunnanhallitus päätti asiasta kokouksessaan tiistaina 15.6.2021. Polvijärven kunta haluaa tukea kolmannen sektorin toimijoita tapahtumien järjestämisessä hiljaisen tapahtumakauden jälkeen.

- Polvijärvi-päivien peruuntuessa tapahtumatuki on hieno mahdollisuus elävöittää Polvijärven tapahtuma- ja kulttuurielämää. Olisi hyvä, jos paikalliset toimijat innostuisivat tapahtumatuen myötä järjestämään turvallisesti pienimuotoisia, matalankynnyksen tapahtumia eri puolilla pitäjää, toteaa maaseutuasiamies Teuvo Mutanen.

- Kaikilla on tasavertainen mahdollisuus hakea tukea. Toivomme erityisesti, että saisimme laajan kirjon erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia aikaan – tukea voi hakea ihan minkä tyyppiseen tapahtumaan vain, ihan perinteisistä rantakalailloista virtuaalikonsertteihin, kannustaa viestintäsuunnittelija Anni Lampinen.

Turvallisuuden huomiointi vahvana myöntämisehtona

Tapahtumatukea voivat hakea polvijärveläiset rekisteröityneet seurat, järjestöt, yhdistykset ja yhteisöt, joilla on y-tunnus. Tukea myönnetään maksuttomiin, kaikille avoimiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, jotka järjestetään kuluvan vuoden heinä-joulukuun aikana.  

Harkinnanvaraista tukea voi hakea maksimissaan 800 euroa per hakijataho, ja sitä voidaan myöntää samalle hakijalle vain kerran kuluvan vuoden aikana. Myönnetty tuki tulee käyttää kokonaan tapahtuman kustannuksiin. Sitä ei voi käyttää tapahtumasta koituviin palkkakuluihin.  

Kaikkien tapahtumaan liittyvien järjestelyiden lisäksi, järjestäjän vastuulla on huolehtia tapahtuman turvallisuudesta noudattaen voimassa olevia viranomaisten ohjeita ja suosituksia.

Tapahtumatukea haetaan vapaamuotoisella, kirjallisella hakemuksella. Tuen myöntämisperiaatteet, velvoitteet ja hakuohjeet löytyvät Polvijärven kunnan verkkosivuilta osoitteesta www.polvijarvi.fi/tapahtumatuki.

 

Lisätiedot:

Viestintäsuunnittelija Anni Lampinen
anni.lampinen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6004

Maaseutuasiamies Teuvo Mutanen
teuvo.mutanen@liperi.fi
Puh. 040 104 6107

Viestintäassistentti Marianne Marttila
marianne.marttila@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6102

Tapahtumatuki 2021

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute