Navigaatiovalikko

Murupolku

Uutiset

angle-left Polvijärven kunta sai 40 000 euron avustuksen nuorten työllistämisen edistämiseen

Polvijärven kunta sai 40 000 euron avustuksen nuorten työllistämisen edistämiseen

Polvijärven kunnan työllisyyspalvelut on saanut 40 000 euron valtionavustuksen nuorten työpajatoimintaan. Avustuksen myönsi Itä-Suomen aluehallintovirasto.

Avustus käytetään alle 29-vuotiaiden nuorten työllistämisen edistämiseen. Käytännössä sillä rahoitetaan nuorten työnhakijoiden osallistumista Paja Breikin työpajatoimintaan tai vaihtoehtoisesti yksilövalmennukseen.

- Olemme todella yllättyneitä avustuksesta ja otamme sen ilolla vastaan. Viime vuonna saimme vastaavaan toimintaan 30 000 euroa, mutta olemme nyt hieman erilaisessa tilanteessa, kuntouttavan työtoiminnan siirryttyä hyvinvointialueelle. Iso osa nuorista asiakkaistamme on ollut nimenomaan kuntouttavassa työtoiminnassa, työllisyyspalvelujen esihenkilö Anne Purmonen kertoo.

- Jännitimme etukäteen avustuksen euromäärää. Avustuspäätös olikin todella hieno uutinen – ennen kaikkea paikallisten nuorten ja heidän työllistämisensä kannalta.

Saatu avustus kattaa osan nuorten työpajatoiminnan kustannuksista: kokonaiskustannukset ovat noin 87 000 euroa.

 

Lisätietoja:

Työllisyyspalvelujen esihenkilö Anne Purmonen
anne.purmonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6207

Minna Ikonen ja Anne Purmonen

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute