Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärvi-kalenteri 2020 jaossa joulukuussa – Postin lakko voi vaikuttaa jakeluun

Polvijärvi-kalenteri 2020 jaossa joulukuussa – Postin lakko voi vaikuttaa jakeluun

Polvijärven kunnan teettämä Polvijärvi-kalenteri 2020 on jaossa joulukuussa polvijärveläisiin koteihin. Seinäkalentereita jaetaan Polvijärvellä keskiviikosta 4.12. alkaen.

Tänä vuonna polvijärveläiset ja vapaa-ajanasukkaat pääsivät osallistumaan kalenterin toteutukseen. Kalenteria varten järjestettiin valokuvakampanja, jossa Polvijärveä ahkerasti valokuvanneet saivat ehdottaa itse ottamaansa kuvaa kalenteriin painettavaksi.

- Kalenteriin päätyi 12 Polvijärvellä otettua luonto- ja maisemakuvaa. Saimme runsaasti upeita kuvia, ja valinta oli kyllä vaikea. Suuri kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille, kehuu viestintäsihteeri Anni Lampinen.

Polvijärven oma kalenteri tehtiin nyt toista kertaa. Viime vuonna ensimmäisen kerran polvijärveläisille jaettu seinäkalenteri sai hyvän vastaanoton, ja siksi se päätettiin toteuttaa tänä vuonna toistamiseen.

- Polvijärvi-kalenterissa on aineksia vaikka jokavuotiseksi perinteeksi, Lampinen uumoilee.

Postin lakko vaikeuttaa jakelua taajaman ulkopuolelle

Polvijärvi-kalenterin jakelusta vastaa Joensuun Ykkösjakelu Oy, ja niitä jaetaan suoraan koteihin julkisina tiedotteena. Kalentereita ei kuitenkaan jaeta sellaisiin talouksiin, joissa on ilmaisjakelukielto.

Ykkösjakelu jakaa kalentereita Polvijärven kirkonkylällä 4.12. lähtien. Taajaman ulkopuoleisiin osoitteisiin kalenterit jakaa parhaillaan lakkoileva Posti.

Pitkittyessään Postin lakko voi siis aiheuttaa viivästystä seinäkalentereiden jakoon – mikäli lakko ratkeaa ennen 4.12., kalenterit jaetaan samana päivänä kuin keskustaajamassa, jos taas ei, jakelu siirtyy myöhempään ajankohtaan.

- On todella ikävää, jos jakelu häiriintyy lakon vuoksi, ja olemme siitä jo ennakkoon pahoillamme. Toivon taajaman ulkopuolisilta asukkailta kärsivällisyyttä, kalenterit jaetaan heillekin heti kun se on mahdollista. Tiedotamme jakelumuutoksista esimerkiksi somekanavissamme, Lampinen toteaa.

Hän myös muistuttaa, että joskus jakelijallekin sattuu inhimillisiä virheitä. Jos omaa kalenteria ei ala joulukuu loppuun mennessä kuulua, tulee ottaa yhteyttä kuntaan.

- Olemme varautuneet ylimääräisillä seinäkalentereilla siihen, ettei kalenteri kaikille syystä tai toisesta postilaatikkoon kolahda. Jos näin käy, siitä kannattaa ilmoittaa kunnan puhelinvaihteeseen tai tulla pistäytymään kunnanvirastolla.

Lisätietoja:

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute