Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärvi-viikkoa vietetään parhaillaan – Lue tästä tapahtumaviikon ohjelma

Polvijärvi-viikkoa vietetään parhaillaan – Lue tästä tapahtumaviikon ohjelma

Polvijärvi-viikko on päässyt täyteen vauhtiin.

Tapahtumaviikon avasi maanantai-iltana pidetty pontikankeittonäytös, joka houkutteli Solan luontopolulle kolmisenkymmentä kulttuuriperinteestä kiinnostunutta. Metsän siimeksessä pidetty pienoisnäytelmä tihkui nostalgiaa ja mielikuvitusta kutkuttavia käänteitä. Esityksestä vastasivat tapahtuman puuhamies Oiva Voutilainen sekä joukko Kinahmon kesäteatterin näyttelijöitä.

Tänään tiistaina Museomäellä pidettiin pärekattotalkoot. Polvijärvi-Seuran järjestämässä tapahtumassa vuorattiin savusaunan katto uusin pärein – taitonsa askareessa näyttivät muun muassa kunnanjohtaja Heikki Hallikainen ja maaseutuasiamies Teuvo Mutanen.

Tapahtumaviikko saa jatkoa vielä illan tullen, kun Huhmariin kokoonnutaan viettämään tunnelmallista kesäiltaa kello 18 alkaen. Kuorevaaran kylätoimikunnan ja Polvijärven 4H-yhdistyksen puuhaaman tapahtuman ohjelmaan kuuluu kaksi tukkilaisnäytöstä sekä Saara Pajarisen ja Pekka Jolkkosen esiintyminen rantakahvilassa – yhteislaulua ja arvontaa unohtamatta. Illan aikana NaviKotka järjestää Höytiäiselle kaksi risteilyä, joille voi osallistua omakustanteisesti.

Keskiviikkona 20.7. tapahtuu Ruvaslahdella. Lintuharrastaja Janne Leppänen on aamupäivän ajan Ruvaslahden lintutornilla kertoilemassa luonto- ja lintuharrastuksesta. Iltapäivällä, kello 12 alkaen, paikallisella kylätalolla pelataan kyykkää ja muita perinnepelejä, kahvilan ollessa avoinna. Avoimien ovien iltapäivää vietetään myös Marjatila Leivolla sekä Ruvaslahden ponipihalla, jossa järjestetään talutusratsastusta.

Kello 19 Ruvaslahden Tanssiliiterissä hypätään tanssin pyörteisiin. Musiikista vastaa Markku Leinonen, Polvijärven 4H-yhdistyksen pitäessä huolen siitä, että myös pienten lasten vanhemmat pääsevät parketille. Lapsiparkissa pienille ihmisille on tarjolla mukavaa puuhaa, ja onpa Tanssiliiterin pihamaalla pomppulinnakin.

Torstaina 21.7. Martonvaaran Laivarannassa vietetään tunnelmaalista rantakalailtaa kello 18 alkaen. Samaan aikaan Polvijärven torilla on esittelyssä paikallisen harrasteajoneuvokerho Hot Roddersien näyttäviä ajoneuvoja.

Kello 19 Polvijärven torin täyttävät musiikin sävelet. Esiintymässä on paikallisista musiikin harrastajista koostuva Äijät-yhtye. Samanaikaisesti Polvijärven Vauhti järjestää Ratakymppi-juoksutapahtuman urheilukentällä.

Perjantaina 22.7. alkavat torialueella vietettävät Polvijärvi-päivät. Tapahtumapaikkana on Polvijärven tori ja sen lähitienoot kirjastoa, koulualuetta ja pumptrack-rataa myöten.

Kaksipäiväinen toritapahtuma alkaa perjantaina 22.7. kello 12 kunnanjohtaja Heikki Hallikaisen avajaispuheen siivittämänä. Iltapäivän aikana torilavan ohjelmassa on lisäksi kello 13 alkava iskelmäkirkko sekä Jesse Kaikurannan konsertti, jonka ensimmäiset tahdit kajahtavat ilmoille kello 17.

Lauantaina torilavan ohjelma alkaa kello 10, kun joensuulainen lastenmuusikko Ville Karttunen nousee estradille viihdyttämään perheiden pienimpiä. Kello 12 esiintymisvuoron saa sirkustaiteilija ja jongleeraaja Miika Nuutinen. Päivä huipentuu kello 13.30 alkavaan, Jarkko Martikainen & Luotetut miehet -kokoonpanon tähdittämään konserttiin.

Polvijärvi-päivien ajan tapahtuma-alueella on runsaasti nähtävää ja koettavaa. Lasten riemuksi alueella on kolme pomppulinnaa. Kulttuurin ystävien iloksi koulun aulassa on kuvataidenäyttely ja esinemuseossa avoimet ovet.

Yksi tapahtuman erikoisuuksista on maalaistori, joka nousee kirjaston takana sijaitsevalle nurmialueelle, aivan torin tuntumaan. Työnäytöksissä tehdään tutuksi päreen höyläyksen, heinän seivästyksen ja pistoaidan teon kaltaisia perinnetaitoja. Alueella voi tutustua myös pieneläimiin, testata tietämystään vanhojen esineiden tunnistamisen saralla sekä kuunnella ja kertoa tarinoita kyliltä ja menneiltä vuosilta.

Lauantaina koulun lähiliikuntapaikalla järjestetään yleisurheilukilpailut ja pumptrack-radalla kisailua pilke silmäkulmassa. Paloasemalla voi puolestaan testata taitojaan alkusammutusrasteilla.

Markkinameiningistäkin Polvijärvi-päivät on tehty: tähän mennessä tapahtumaan on ilmoittautunut yli 40 näytteilleasettajaa.

Viikonvaihteessa tapahtuu myös kylillä: perjantaina 22.7. karjalainen kahvila avaa ovensa Honkapirtillä Kinahmossa kello 10. Samalla kylällä on säpinää myös illalla, kun Kinahmon kesäteatteri esittää näytelmän Mooses Viinanen Luojan mieliharmi.

Lauantaina 23.7. Martonvaaran lavalla tanssitaan kello 19 alkaen.

Sunnuntaina 24.7. Polvijärven Vauhti järjestää urheilukentällä lasten juoksukarnevaalin kello 12 alkaen. Polvijärvi-viikon päättää Kinahmon kesäteatterin esitys Mooses Viinanen Luojan mieliharmi, joka alkaa kello 19.

 

Polvijärvi-viikon ohjelma

Pärekattotalkoot Museomäellä

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute