Sako- ja umpikaivolietteen kuljetus ja käsittely on nostattanut vilkkaan keskustelun muun muassa sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi facebookin Puskaradio Polvijärvi -ryhmässä. Näin siksi, että kaivojen tyhjennyskäytännöt ovat muuttumassa.
Joensuun alueellinen jätelautakunta, jonka toimialueeseen Polvijärvikin kuuluu, päätti helmikuussa 2022, että Ilomantsin, Joensuun, Kontiolahden, Liperin sekä Polvijärven sako- ja umpikaivolietteiden jätteenkeräyksessä ja kuljetuksessa siirrytään kunnan järjestämään saostus- ja umpisäiliölietteiden jätteenkuljetukseen vaiheittain aikavälillä 1.1.2023-30.6.2024. Päätöksestä on valitettu eli asia ei ole lainvoimainen, koska sen käsittely oikeudessa on kesken.
Alueellisen jätelautakunnan päätös on saanut kritiikkiä osakseen ennen kaikkea siksi, että sen myötä poistuu vapaus valita, kuka kaivon tyhjentää ja milloin tyhjentää. Kuntamalliin siirtyminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että palvelu olisi ostettava Puhas Oy:ltä. Epätietoisuutta on myös siitä, miten kuntalaisten juuri nyt tulisi toimia – sovelletaanko alueellisen jätelautakunnan päätöstä vai toimitaanko entisen käytännön mukaan.
Toistaiseksi on voimassa käytäntö, jonka mukaan jokaisen kiinteistön haltijan tulee tilata itse ”vanhaan malliin” saostus- ja umpisäiliölietetyhjennykset – käytännössä ostaa palvelu haluamaltaan palveluntarjoajalta. Toistaiseksi siis mikään ei ole vielä muuttunut.