Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Sotkuman päiväkotia laajennetaan tulevana kesänä

Sotkuman päiväkotia laajennetaan tulevana kesänä

Polvijärven Sotkuman kylässä sijaitsevaa päiväkotia laajennetaan vuoden 2021 kesällä. Polvijärven kunnanhallitus päätti tiistain 20.4. kokouksessaan, että Sotkuman päiväkodin yhteyteen rakennetaan uusi laajennusosa. Laajennuksen pinta-ala olisi 254 neliömetriä ja kustannusarvio 523 000 euroa.

Tarve laajentaa päiväkotia pohjautuu viime vuonna muuttuneeseen varhaiskasvatuslakiin, jonka vuoksi Sotkuman päiväkodin tilat ovat käyneet ahtaiksi. Lakimuutoksen takia esimerkiksi varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat pienentyneet, mutta ryhmien määrä on lisääntynyt, selventää varhaiskasvatuksen vastaava Mari Hyytiä.

- Tällä hetkellä Sotkuman varhaiskasvatuksessa joudutaan osittain käyttämään samassa rakennuksessa olevan koulun tiloja, ja se hankaloittaa ymmärrettävästi kummankin toimintaa. Lisätila auttaa tässä tilanteessa, ja jatkossa olisi tilaa myös esimerkiksi aamu- ja iltapäivätoiminnalle.

Laajennus on myös merkki siitä, että Polvijärvellä halutaan panostaa lapsiperheiden palveluihin myös tulevaisuudessa. Sotkumaan tulevien uusien, väljempien tilojen ansiosta päiväkodista voitaisiin jatkossa myös tarjota entistä useampia varhaiskasvatuspaikkoja ongelmitta.

- Sotkuman oppilasmäärän ennuste on kuitenkin loivassa kasvussa. Me Polvijärvellä haluamme vastata myös perheiden tarpeeseen ja tarjota laadukasta varhaiskasvatusta laadukkaissa tiloissa, sillä se on osa Polvijärven vetovoimaa, Hyytiä perustelee.

Kunnanhallituksen päätös etenee edelleen Polvijärven valtuuston käsiteltäväksi. Mikäli valtuusto hyväksyy suunnitelmat 28.4. kokouksessaan, rakentaminen voidaan aloittaa heti, tekninen johtaja Ari Soikkeli kertoo.

- Laajennus tehtäisiin täysin kunnan omana työnä. Arvioisin, että valmista on tulevana syksynä, Soikkeli lisää.

Sotkuman päiväkoti ja Polvijärven koulun Sotkuman yksikkö (1.–6. vuosiluokat) ovat samassa rakennuksessa, joka sijaitsee noin 16 kilometrin päässä Polvijärven keskustasta. Nykyinen rakennus valmistui kesällä 2011. Koulua ja päiväkotia on jo kertaalleen laajennettu ja remontoitu vuosina 2016–2017.

Lisätietoja:

Varhaiskasvatuksen vastaava Mari Hyytiä
mari.hyytia@edu.polvijarvi.fi

Puh. 040 104 6535

Tekninen johtaja Ari Soikkeli
ari.soikkeli@polvijarvi.fi

Puh. 040 104 6307

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute