Liikutko vähemmän kuin terveysliikuntasuositusten mukaan pitäisi? Kaipaatko apua ja tukea liikunnallisen elämäntavan edistämiseen? Tule tapaamaan Polvijärven uutta liikuntaneuvojaa Hannamari Sarkkista, hän auttaa sinua lähtemään liikkeelle.
Liikuntaneuvoja Hannamari Sarkkinen on tavattavissa vapaa-aikatalo Vaparilla, vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Halosen toimistossa torstaisin kello 10-17 välisenä aikana. Lisäksi häneltä voi tarvittaessa varata ilta-aikoja.
Liikuntaneuvoja tekee asiakkailleen alkukartoituksen ja laatii tämän jälkeen kunkin toiveiden ja tavoitteiden mukaisen liikuntasuunnitelman. Liikuntaneuvontaan kuuluu myös mahdollisuus tutustua eri lajeihin yhdessä Sarkkisen kanssa. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävä palvelu on maksutonta, henkilökohtaista ja yksilölähtöistä.
Liikuntaneuvojan palvelut on tarkoitettu kaikille alle liikuntasuositusten liikkuville työikäisille ja senioreille. Palvelun mahdollistaa Vipinää töppösiin -hanke, joka toteutetaan Polvijärven kunnassa aluehallintoviraston avustuksella. Hanke alkoi huhtikuun 2023 alussa jatkuu kuluvan vuoden loppuun saakka.
Lisätietoja:
Vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Halonen
sirpa.halonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6204
Liikuntaneuvoja Hannamari Sarkkinen
hannamari.sarkkinen@pokali.fi
Puh. 050 554 5943