Sisältöjulkaisija

angle-left Joulunavausta juhlitaan Polvijärvellä lauantaina – Joulupuuroa on tarjolla 400 ensimmäiselle

Joulunavausta juhlitaan Polvijärvellä lauantaina – Joulupuuroa on tarjolla 400 ensimmäiselle

Polvijärven kunta järjestää Joulunavaus-tapahtuman lauantaina 26. marraskuuta. Torilla pidettävä tapahtuma alkaa kello 10 ja jatkuu aina kello 13:een asti.

Ohjelma on sangen monipuolinen pitäen sisällään muun muassa kunnanjohtaja Heikki Hallikaisen puheen ja jouluisen jumppatuokion. Musiikista tapahtumassa vastaavat Polvijärven seurakunnan kuoro sekä paikallinen nuori musiikkitaituri DJ Mankka.

Markkinatunnelmaakin Joulunavauksessa on luvassa: Paikalliset yritykset, yhdistykset ja yksityishenkilöt myyvät tapahtumassa tuotteitaan ja markkinoivat palveluitaan. Polvijärven kunnan toripisteellä voi heittäytyä kuvasuunnistuksen pyörteisiin ja osallistua samalla Polvijärvi-pipojen arvontaan.

Tyhjin vatsoin ei Polvijärvellä Joulunavausta vietetä, sillä MTK-Polvijärvi ja Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut annostelevat tapahtumassa herkullista joulupuuroa.

- Puuroa on tarjolla 400 annoksen verran, maaseutuasiamies Teuvo Mutanen kertoo.

Ja mitäpä Joulunavaus olisi ilman joulupukkia?! Ei mitään, siksipä punanuttuinen häärii Joulunavauksessa jakamassa karkkia lapsille ja lapsenmielisille.

Joulunavauksen aikaan Polvijärvi-Seuran esinemuseo on avoinna tarjoten mainion tilaisuuden tutustua muun muassa kyläkauppa-, koulu- ja kameranäyttelyihin.

Polvijärven 4H-yhdistys pitää sekin uuden toimistonsa ovet apposen auki. Kirjastorakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsevassa toimitilassa järjestetään askartelua lapsille.

Joulunavauksen kanssa samanaikaisesti Polvijärvellä pidetään myös Päivä paloasemalla -tapahtuma. Torilavan takana sijaitsevalla paloasemalla tarjoutuu mitä parhain tilaisuus tutustua pelastuslaitoksen kalustoon, kuten paloautoihin ja ambulansseihin.

 

Lisätietoja:

Viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu
hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6004

Tontut torilavalla

Sisältöjulkaisija

Kaikki uutiset - facelift

Tapahtumakalenteri

 

Mitä odotat? -banneri

Bannerimainos, jossa lukee Mitä odotat? Tutustu Polvijärven odottamattomaan välimaastoon. Lue lisää. Kuvassa hymyilevä mies ja nainen hämyisässä maatilaympäristössä, heidän takanaan nousee värikkäitä kuvituskukkia.

Instagram jakaja

Instagram etusivu

Sivu arviointi ja palaute