Uusi nuorten työllistymisseteli on otettu käyttöön Pohjois-Karjalassa maaliskuun alussa. Työllistymissetelillä Luotsi Pohjois-Karjala maksaa 50 prosenttia palkkakustannuksista työnantajalle, joka palkkaa pohjoiskarjalaisen työttömän nuoren vähintään puoli vuotta kestävään työsuhteeseen.
Työllistymissetelillä voi palkata alle 30-vuotiaan työttömän työnhakijan, joka on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta, tai joka on suorittanut vain peruskoulun oppimäärän ja ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta. Palkattavan henkilön kotikunnan tulee olla Pohjois-Karjalassa.
Työsuhde voi olla vakituinen tai määräaikainen, mutta kuitenkin vähintään 6 kuukautta. Työajan tulee olla vähintään 25 tuntia viikossa tai osatyökykyisellä vähintään 18 tuntia viikossa, ja palkan on oltava työehtosopimuksen tai alan tavanomaisen palkkauksen mukainen.
Tukea myönnetään työnantajalle 50 % nuoren palkkakustannuksista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa ja yhteensä enintään 9 000 euroa yhtä työllistettävää henkilöä kohden. Samaan työsuhteeseen ei voi saada samanaikaisesti muita työllistämisen tukia.
Tutustu nuorten työllistymissetelin tarkempiin tietoihin ja hakuohjeisiin Luotsi Pohjois-Karjalan verkkosivuilla!
