Sisältöjulkaisija

angle-left Onneksi on kunnat -kampanja tekee vaalien merkitystä näkyväksi

Onneksi on kunnat -kampanja tekee vaalien merkitystä näkyväksi

Onneksi on kunnat -kampanja kertoo kevättalven aikana kuntien pitkäjänteisestä ja monialaisesta työstä. Kampanjan myötä pyritään myös nostattamassa äänestysintoa. Polvijärven kunta on mukana jakamassa tärkeää sanomaa.

Seuraavat kuntavaalit järjestetään huhtikuussa 2025

Varsinainen vaalipäivä on 13.4.2025, mutta ennakkoon voit äänestää 2. - 8.4.2025. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut, jotka päättävät kunnanvaltuustossa kunnan taloudesta, palveluista ja strategiasta sekä vaikuttavat laajasti kunnan muihin päätöksentekorakenteisiin. Äänestämällä voi siis vaikuttaa siihen, kuka tekee päätöksiä arjen palveluista, koulutuksesta ja ympäristöstä aina kulttuuriin ja ilmastotoimiin. Kuntapäättäjät ovat lähimpänä jokapäiväistä elämäämme, ja heidän päätöksensä vaikuttavat meihin jokaiseen.

Kunnissa tehtävä työ on tärkeää

Kuntien keskeistä roolia arkipäiväisessä elämässämme ei voi alleviivata riittävästi. Tässä listattuna tärkeitä tehtäviä:

Kunnat järjestävät koulutusta ja varhaiskasvatusta

  1. Varhaiskasvatus
  2. Esiopetus
  3. Perusopetus vuosiluokilla 1–9
  4. Erityisopetus
  5. Aamu- tai iltapäivätoiminta
  6. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetukset
  7. Lukiokoulutus
  8. Ammatillinen koulutus

Kunnat järjestävät kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluja

  1. Kansalais- ja työväenopistot
  2. Kirjastot
  3. Kulttuuripalvelut kuten teatteri, taidemuseo ja orkesterit
  4. Taiteen perusopetus kuten musiikkiopistot, sirkus- ja teatterikoulut, kuvataidekoulut
  5. Liikuntapalvelut kuten luontopolut, urheiluhallit, uimahallit
  6. Nuorisopalvelut

Kunnat kehittävät lähiympäristöä ja asumista

  1. Kunnallinen asuntotarjonta
  2. Kunnallinen tonttitarjonta
  3. Rakennusvalvonta eli rakentamisen lupa-asiat ja suunnittelu
  4. Kaavoitus
  5. Joukkoliikenne
  6. Teiden ja katujen hoito
  7. Kevyen liikenteen väylät ja ulkoilureitit
  8. Viheralueet, ympäristön siisteys
  9. Ympäristönsuojelu kuten ilmanlaatu, meluilmoitukset, kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely
  10. Jätehuolto
  11. Vesihuolto
  12. Energia- ja lämpöhuolto

Kunnilla on myös tärkeitä muita tehtäviä. Esimerkiksi

  • Paikallisen elinvoiman edistäminen
  • Työllisyys-, elinkeino- ja kotoutumispalvelut
  • Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen ja vaalien järjestäminen

 

Lue lisää kuntavaaleista: Kuntavaalit

Onneksi on kunnat-kampanja kuva.

Sisältöjulkaisija

Kaikki uutiset - facelift

Mitä odotat? -banneri

Bannerimainos, jossa lukee Mitä odotat? Tutustu Polvijärven odottamattomaan välimaastoon. Lue lisää. Kuvassa hymyilevä mies ja nainen hämyisässä maatilaympäristössä, heidän takanaan nousee värikkäitä kuvituskukkia.

Tapahtumakalenteri

Banneri

Instagram jakaja

Instagram etusivu

Sivu arviointi ja palaute