Sisältöjulkaisija

angle-left Polvijärveläinen luonto kutsuu ulkoilemaan – Janne Leppänen kertoo, mitä lintuja talvisena päivänä voi havaita

Polvijärveläinen luonto kutsuu ulkoilemaan – Janne Leppänen kertoo, mitä lintuja talvisena päivänä voi havaita

Tunnelmallisten metsien, laajojen peltoaukeiden ja puhtaiden vesistöjen värittämä Polvijärvi tarjoaa upeat puitteet luonnossa liikkumiseen vuodenaikaan katsomatta. Näin keskitalvella hiihtoladut ja ulkojäät ovat ahkerassa käytössä, mutta ulkoilla voi myös omassa pihapiirissä – vaikkapa lintuja tarkkaillen.

BirdLifen Pihabongaus järjestetään tulevana viikonloppuna 28.–29. tammikuuta. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, ja sen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

- Tähän aikaan vuodesta voi nähdä esimerkiksi tiaisia, pikkuvarpusia, keltasirkkuja ja varislintuja, Polvijärveltä kotoisin oleva lintuharrastaja Janne Leppänen mainitsee.

- Punatulkkuja on nyt yllättävän paljon, niitä on jäänyt tavallista enemmän talvehtimaan Suomeen. Oma tuntumani on, että myös käpytikkoja on keskimääräistä runsaammin.

Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 30.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 25 000 ihmistä noin 17 500 paikassa ympäri maan. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja noin yhdeksästä miljoonasta lintuyksilöstä.

Pihabongauksen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Kuluvana vuonna vietetään BirdLife Suomen 50-vuotisjuhlavuotta. BirdLife Suomi on lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö, joka edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Sinitiaisia lintulaudalla

Sisältöjulkaisija

Kaikki uutiset - facelift

Tapahtumakalenteri

Tapahtumakalenteri

Mitä odotat? -banneri

Bannerimainos, jossa lukee Mitä odotat? Tutustu Polvijärven odottamattomaan välimaastoon. Lue lisää. Kuvassa hymyilevä mies ja nainen hämyisässä maatilaympäristössä, heidän takanaan nousee värikkäitä kuvituskukkia.

Instagram jakaja

Instagram etusivu

Sivu arviointi ja palaute