Sisältöjulkaisija

angle-left Polvijärvellä työllisyystilanne on Pohjois-Karjalan viidenneksi paras

Polvijärvellä työllisyystilanne on Pohjois-Karjalan viidenneksi paras

Polvijärven työllisyystilanne on parempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tuoreimpien, helmikuun lopun tilannetta kuvastavien tilastojen mukaan kunnan työttömyysprosentti on 12,7. Työtä vailla oli kaikkiaan 213 polvijärveläistä – vuotta aiemmin työttömiä oli 19 enemmän.

Sitten tammikuun lopun työttömien määrä on Polvijärvellä vähentynyt kahden ihmisen verran.

Helmikuun lopussa Pohjois-Karjalassa työtä oli vailla 13,4 prosenttia työvoimasta. Maakunnan paras työllisyystilanne vallitsi Kontiolahdella, missä työttömänä oli 9,0 prosenttia työvoimasta. Toiseksi pienin työttömyysaste oli Liperissä (10,1), kolmanneksi matalin Heinävedellä (11,9). Polvijärven työllisyystilanne oli maakunnan viidenneksi paras.

Koko maassa työttömänä oli helmikuun lopussa 9,7 prosenttia työvoimasta.

Työllisyyspalveluissa ahkeroi viisi ihmistä

Polvijärven työllisyyspalveluissa tehdään määrätietoista työtä työllisyystilanteen kohentamiseksi. Työtöntä työnhakijaa autetaan ja tuetaan yksilöllisen työelämäpolun löytymisessä. Tarvittaessa hänelle tarjotaan myös henkilökohtaista ohjausta ja tukea, kuten apua työhakemusten ja cv:n tekoon sekä työpaikkojen etsintään.

Työllisyyspalvelut tekee tiivistä yhteistyötä te-toimiston, etsivä nuorisotyön sekä sosiaalipalveluiden kanssa. Lisäksi Polvijärven kunnan työllisyyspalvelut ovat mukana Työllisyyden kuntakokeilussa sekä Ytyä-hankkeessa – näiden tavoitteena on edistää työllisyyttä Polvijärven alueella.

Työllisyyspalveluissa työskentelee viisi henkilöä. Lisäksi kuntalaisten käytettävissä on Siun soten sosiaaliohjaaja, joka tekee aktivointisuunnitelmia polvijärveläisille työnhakijoille yhtenä päivänä viikossa.

Polvijärven työllisyyspalvelut sijaitsevat osoitteessa Polvijärventie 22.

Polvijärven kunnan työllisyyspalvelut

Sisältöjulkaisija

Kaikki uutiset - facelift

Tapahtumakalenteri

Tapahtumakalenteri

Mitä odotat? -banneri

Bannerimainos, jossa lukee Mitä odotat? Tutustu Polvijärven odottamattomaan välimaastoon. Lue lisää. Kuvassa hymyilevä mies ja nainen hämyisässä maatilaympäristössä, heidän takanaan nousee värikkäitä kuvituskukkia.

Instagram jakaja

Instagram etusivu

Sivu arviointi ja palaute