Heinäkuussa 2024 aloitettu Polvijärven urheilukentän peruskorjaus on edennyt sujuvasti. Hyvät säät ovat mahdollistaneet kentän pohjatöiden nopean valmistumisen.
- Urakan alkuperäinen valmistumisaika on marraskuun loppuun mennessä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että valmista saadaan jo hieman aikaisemmin. Vanhan kentän pohja on kaivettu tarvittavilta osin pois ja tilalle on tuotu uutta soraa ja mursketta noin 500 rekkakuormaa. Asvaltointi valmistui torstaina ja seuraavaksi on vuorossa kentän juoksuradan pinnoitus, kertoo Polvijärven kunnan tekninen johtaja Ari Soikkeli.
Paljon on vielä yksityiskohtia hoidettavana, ennen kuin kenttä on valmis. Muun muassa uuden huoltorakennuksen sijoittaminen, liikuntapaikkojen viimeistely, parkkialueen tekeminen, sähkötyöt ja kentän aitaaminen ovat työlistalla.
Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen kävi tutustumassa työmaan tilanteeseen torstaina 29. elokuuta.
- Tuntuu hyvältä nähdä konkreettisesti, että kenttä nyt toteutuu. Kenttä sijaitsee kauniilla paikalla ja kentän pinnan noston myötä myös sen ympäristö on avartunut. Kenttä tulee tarjoamaan Polvijärvelle hyvät puitteet harrastaa ja harjoitella. Käytännössä tässä tehdään täysin uusi kenttä, joka on käytössä heti keväästä lähtien, kertoo Hallikainen.
Urheilukentän peruskorjauksen toteuttaa Recset Oy. Urakan hinta on 1 148 700 € (alv. 0 %). Hankkeelle saatiin valtionavustusta 275 000 euroa ja Polvijärven Osuuspankki antoi hankkeelle 80 000 euron tuen.
Lisätietoja:
Heikki Hallikainen
Kunnanjohtaja
040 104 6001
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Ari Soikkeli
Tekninen johtaja
040 104 6307
ari.soikkeli@polvijarvi.fi