Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Kunnan liikuntatilat avataan kaikille käyttäjille 26.1. alkaen

Kunnan liikuntatilat avataan kaikille käyttäjille 26.1. alkaen

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 25.1.2022 tehnyt päätöksen, jolla se kumoaa Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien kuntien alueilla voimassa olleen tartuntatautilain (58 g §) mukaisen, tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemista koskeneen rajoituspäätöksen.

Polvijärven kunnan valmiusryhmä päivitti kunnan linjauksia 26.1.2022 Itä-Suomen aluehallintoviraston määräysten mukaisiksi. Vapaa-aikatalo Vaparin liikuntatilat, mukaan lukien pukukopit, sekä koulujen liikuntasalit avataan jälleen kaikille käyttäjille. Sisätiloja koskeva enintään 20 henkilön kokoontumisrajoitus koskee kuitenkin myös sisäliikuntatiloja. Lisäksi tiloissa tulee noudattaa terveysturvallisia käytäntöjä.

Itä-Suomen aluehallintoviranomaisen 14.1. antama päätös, jonka mukaan rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön ja alkaen sisätiloissa enintään 20 henkilön tilaisuuksia, on edelleen voimassa 14.2.2022 saakka.

Kunnan linjaukset, suositukset ja palvelurajoitukset ovat voimassa toistaiseksi. Kunta seuraa epidemiatilannetta jatkuvasti ja tiedottaa tarvittaessa välittömästi eri kanavissa. Kaikki Polvijärven kunnan koronaohjeet löytyvät osoitteesta www.polvijarvi.fi/korona.

26.1.2022 päivitetyt liikuntatilojen linjaukset:

Kaikissa sisäliikuntatiloissa on voimassa maskisuositus yli 12-vuotiaille.

Vapaa-aikatalo Vaparin liikuntatilat, mukaan lukien pukukopit, sekä koulujen liikuntasalit avataan jälleen käyttäjille. Sisätiloja koskeva enintään 20 henkilön kokoontumisrajoitus koskee kuitenkin myös sisäliikuntatiloja.

Kaikessa sisäliikuntatiloissa tapahtuvassa harrastustoiminnassa on noudatettava terveysturvallisia käytäntöjä:

  • Pukuhuoneet ovat myös salivuoron varanneiden ryhmien käytössä. Liikuntasaleissa ei saa olla salivuoron varanneen ryhmän lisäksi muita ulkopuolisia henkilöitä.
  • Salivuoron varanneilla ryhmillä on velvollisuus huolehtia liikuntasalin ja pukuhuoneiden yleisestä puhtaudesta, turvaväleistä pukuhuoneissa, hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä kasvomaskien käytöstä liikuntasuorituksen ulkopuolella. Kunta huolehtii liikuntasalien ja pukuhuoneiden siivouksesta koronatilanteen huomioon ottaen.
  • Lasten ja nuorten harrastustoiminta jatkuu normaalisti. Lasten ja nuorten harjoitukset ja ottelutapahtumat pidetään ilman yleisöä.
  • Lasten ja nuorten harrastustoiminnan kohdalla liikuntatiloissa läsnä voivat olla vain harrastuksen ohjaamiseen osallistuvat aikuiset. Vanhemmat ja saattajat eivät voi jäädä lasten harjoituksien ajaksi liikuntatiloihin. Harrastuksesta vastaava taho huolehtii, että näitä käytänteitä noudatetaan ja aikuisten liikkuminen harrastustiloissa minimoidaan.
  • Tarpeetonta oleskelua Vaparin tiloissa tulee välttää. Vaparin valvojat huolehtivat, ettei aulatiloihin jäädä odottamaan harjoitusvuoron päättymistä.

Vaparin kuntosalilla on voimassa 20 henkilön henkilömäärärajoitus. Vaparin kuntosali on muutoin käytössä normaaliin tapaan. Kuntosalille johtavan ulko-oven lukko toimii kulkukortilla silloin, kun Vapari on kiinni. Muina aikoina kuntosalille voi mennä ilman korttia.

Toimintakeskus Turvalan kuntosali on myös auki kävijöille. Kuntosali on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8–15, lauantaisin ja sunnuntaisin kuntosali on suljettu. Turvalan kuntosalilla voi olla kerrallaan enintään 3 henkilöä. Kuntosalilta löytyy yhteystietolista, johon käyttäjät merkitsevät käydessään päivämäärän, kellonajan, nimen sekä puhelinnumeron.

Kuntosaleilla noudatetaan terveysturvallisuusohjeita (maskisuositus, käsienpesu, pintojen desinfiointi, 2 metrin turvavälit).

Polvijärven logo

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute