Navigaatiovalikko

Murupolku

Uutiset

angle-left Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen ilmoittaa siirtyvänsä vanhuuseläkkeelle

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen ilmoittaa siirtyvänsä vanhuuseläkkeelle

Polvijärven kunnanjohtaja Heikki Hallikainen on ilmoittanut 9.9.2025 siirtyvänsä vanhuuseläkkeelle, tiedottaen asiasta seuraavasti:

- Olen eilen saattanut kunnan luottamushenkilöjohdon tietoon, että siirryn vanhuuseläkkeelle. Töitä jatkan vielä noin puoli vuotta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 28.2.2026.

Aikaisella ilmoituksella haluan jättää riittävästi valmisteluaikaa uuden kunnanjohtajan valintaa varten.

Täytän ensi kuussa 64 vuotta. Aloitin Polvijärven kunnan palveluksessa vuonna 1985. Ensi viikolla tulee täyteen 40 vuotta yhtäjaksoista palvelua, joista ensi keväänä lähes viisi vuotta kunnanjohtajana.

Polvijärven kunnan taloussihteerin virka oli ensimmäinen vakituinen työpaikkani. Nyt voin kiitollisena todeta, että saan päättää työurani samassa kunnassa. Muualle en ole hakenut, Polvijärvellä on ollut kaikki.

Heikki Hallikainen
Polvijärven kunnanjohtaja

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen

Lisätietoja:

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute