Navigaatiovalikko

Murupolku

Uutiset

angle-left Nuorisotyön tunnustuspalkinto Polvijärven nuoriso-ohjaaja Ville Hyvöselle

Nuorisotyön tunnustuspalkinto Polvijärven nuoriso-ohjaaja Ville Hyvöselle

Aluehallintovirasto myönsi nuorisotyön tunnustuspalkinnon Polvijärven kunnan nuoriso-ohjaaja Ville Hyvöselle Itä-Suomen nuorisotyöpäivillä Rautavaaralla 1.10.2025.

Palkitsemisperusteluissa kerrottiin seuraavasti:

Ville on aktiivinen alueen verkostoissa ja kehittää nuorisotyötä nuorilähtöisesti ja nuoria kuunnellen. Ville on innokas kehittämään myös alueellisesti nuorten palveluja, sekä luo yhteistyöverkostoja ja yhteistyön mahdollisuuksia. Hänen kanssaan on helppo tehdä yhdessä asioita ja ideoida uusia juttuja. Ihan paras yhteistyökumppani. Ville on aina tosi helppo kohdata, hän luo omalla olemuksellaan turvallisemman tilan.

Hyvösellä on vahva verkosto-osaaminen

Palkitseminen tuli Hyvöselle yllätyksenä. Hän on otettu muistamisesta ja verkostotyön huomioimisesta. Hyvönen on tehnyt pitkäjännitteistä verkostonrakentamistyötä niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Discord-sovelluksessa toimiva eNuokkari on saanut alkunsa verkostoyhteistyönä.

- On annettu niin hyvät mahdollisuudet tehdä tätä työtä ja luotettu miun tekemiseen. On ollut huiput kolme vuotta Polvijärven nuorisoohjaajana, Hyvönen kiittelee.

Nuoristyön ammattilaisilla oli mahdollisuus ehdottaa keskuudestaan nuorisotyön tunnustuspalkinnon saajaa Etelä-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta.

Nuorisotyön tunnustuspalkinnon saivat myös Etelä-Savon osalta yksilövalmentaja Vesa Karhula Mäntyhajun kunnasta sekä Pohjois-Savon osalta nuoriso-ohjaaja Asta Sajaniemi Kuopion kaupungilta.

Onnittelut kaikille palkituille!

Itä-Suomen aluehallintoviraston nimissä järjestetyt nuorisotyöpäivät kokosivat 1.–2.10.2025 nuorisotyön ammattilaiset Nuorisokeskus Metsäkartanolle Rautavaaralle keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kehittämään nuorisotyön käytäntöjä.

Lisätietoja Nuorisotyöpäivistä Itä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.
Lisätietoja Nuorisotyön tunnustuspalkinnoista Itä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteesta.

Polvijärven nuoriso-ohjaaja kunniakirjan kanssa.

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute