Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Osallistu sinäkin joulukuusen koristeluun – Polvijärvellä joulutunnelma luodaan yhdessä, koko kunnan voimin

Osallistu sinäkin joulukuusen koristeluun – Polvijärvellä joulutunnelma luodaan yhdessä, koko kunnan voimin

Polvijärven kunta haastaa jokaisen kuntalaisen ja kaikki Polvijärvellä viihtyvät osallistumaan joulukuusen yhteisölliseen koristeluun. Osallistuminen on helppoa: torilavalla komeilevaan kuuseen voi jokainen meistä ripustaa mieleisensä koristeen – tai vaikka useamman.

- Kuusen oksille voi pujottaa yhtä lailla kaupasta ostetun joulupallon kuin omin käsin askarrellun joulukoristeenkin, viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu mainitsee.

Ensimmäinen koriste kuusen oksilla jo on.

- Lumiukko kuuluu itseoikeutetusti suomalaiseen, talvista tunnelmaa henkivään jouluun. Kukapa meistä ei esimerkiksi olisi Lumiukko-animaatiota joulun aikaan katsonut, kunnanjohtaja Heikki Hallikainen kertoo kuuseen kiinnittämästään koristeesta.

Koristeluun osallistuminen on hyvän joulun toivotus kaikille kunnassa asuville ja oleskeleville. Kelpaahan upeaksi puettua joulupuuta ihastella vaikkapa iltalenkillä ollessaan.

- Useampaan otteeseen, sillä kuusen ilme muuttuu sitä mukaa, kun koristeita sen oksille ripustetaan, Hanna-Leena Kunttu lisää.

Polvijärven kunnan sosiaalisen median kanavissa julkaistaan kuvia kuuseen ripustetuista koristeista – koristeiden taakse kätkeytyviä tarinoita unohtamatta. Yhteisöllisen koristeluprojektin etenemistä voi siis seurata myös virtuaalisesti.

 

Lisätietoja:

Viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu
hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6004

Lumiukko-koriste joulukuusessa

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute