Polvijärven palveluita on koottu pitkän tauon jälkeen yhteen luetteloon. Erityisesti kesäasukkailta on tullut viestiä, että kunnan omalle palveluhakemistolle on edelleen kysyntää.
Joitakin vuosia sitten Polvijärvellä tehtiin kerran vuodessa painettu luettelo, mutta käytäntö on jäänyt pois. Nyt luettelo päätettiin tehdä paperia säästävään muotoon, PDF-tiedostoksi kunnan verkkosivuille. Luettelon voi kopioida itselleen. Sen saa tarvittaessa myös tulosteena kunnanvirastolta.
Pidetään yhdessä ajan tasalla
Nyt, kun palveluhakemisto tehdään tiedostona, voidaan sitä myös päivittää useamman kerran vuodessa. Tässä ensimmäisessä julkaistussa versiossa löytyy varmasti paljon korjattavaa. Yritystietoja vielä puuttuu ja joukossa saattaa olla nimiä,
joiden toiminta on jo päättynyt.
Jokainen halukas voi osaltaan auttaa hakemiston päivittämisessä. Kun huomaat puutteita, voit ilmoittaa niistä sähköpostilla: Kerro minkä palvelun tiedot haluat lisätä tai päivittää. Mihin kategoriaan palvelu kuuluu? Tiedoissa on hyvä olla mukana palvelun virallinen nimi, yhteystiedot sekä lyhyt palvelun kuvaus. Lähetä tiedot osoitteeseen: polvijarven.kunta@polvijarvi.fi
− Tavoitteena on, että tässä lähivuosien aikana, kun Polvijärven kunnalle toteutetaan verkkosivujen uudistus, saadaan sinne myös palveluhakemisto helposti saavutettavaan digitaaliseen muotoon. Siihen asti tehdään parhaamme, että pidämme hakemiston tiedostomuodossa ajan tasalla, kertoo viestintäsuunnittelija Sanna Niskanen.
Jatkossa palveluhakemiston versiot päivittyvät sivulle Työ ja yrittäminen - polvijarvi.fi
Yrityksiä voi myös hakea Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän yritys- ja yhteisöhakukoneella osoitteessa: https://tietopalvelu.ytj.fi/
Kuvassa painettu luettelo vuodelta 2013.
Lisätietoja:
Sanna Niskanen
Viestintäsuunnittelija
Puh. 040 104 6004
sanna.niskanen@polvijarvi.fi