Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven taloudessa ei syitä äkkikäännöksille

Polvijärven taloudessa ei syitä äkkikäännöksille

Polvijärven kunnanhallitukselle esitetään, että vuoden 2020 talousarvio valmistellaan 300 000 euroa alijäämäiseksi. Kunnanhallitus kokoontuu maanantaina 7.10.

Valtakunnallisesti kuntatalouden näkymät ovat tiukentuneet. Polvijärvelläkin talous kiristyy, mutta syitä äkkikäännöksille ei kuitenkaan ole, koska kunnan taseeseen on kertynyt ylijäämää aiemmilta vuosilta 8,3 miljoonaa euroa, toteaa talous- ja hallintojohtaja Heikki Hallikainen.

- Tähän ylijäämään suhteutettuna uskallamme esittää 300 000 euroa alijäämäisen talousarvion tekemistä. Ylijäämä on meille hyvä perälauta ja antaa turvaa myös tuleville vuosille.

- Esimerkiksi veronkorotuksia ei ensi vuodelle esitetä ja henkilöstöön kohdistuvia säästöjä ei suunnitella. Kunnassa on varauduttu Siun soten menojen kasvuun, mutta kunnan oman toiminnan
menot pidetään kuluvan vuoden tasolla.

Pitkäjänteisen ja vastuullisen taloudenhoidon ansiosta Polvijärvi on lähes velaton kunta.  Kunnalla on velkaa tällä hetkellä vain noin 0,5 miljoonaa euroa, eli noin 100 euroa per asukas.

Lisätietoja:

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute