Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Puhas tiedottaa: Jätehuoltoyhtiö on varautunut sähkökatkoihin – Katkot voivat sulkea Polvijärven jäteaseman

Puhas tiedottaa: Jätehuoltoyhtiö on varautunut sähkökatkoihin – Katkot voivat sulkea Polvijärven jäteaseman

Ukrainan sodan aiheuttaman energiakriisin vuoksi Suomessa voi tänä talvena tulla sähköpulaa. Sähköpulan estämiseksi Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid tekee tarvittaessa hallittuja, alueellisia sähkökatkoja. Fingridin mukaan hallitut sähkökatkot ovat noin kahden tunnin mittaisia.

Mahdollisen sähkökatkon takia jäte- ja kiertotalousyhtiö Puhas Oy voi joutua väliaikaisesti sulkemaan Kontiosuon jätekeskuksen tai Ilomantsin, Kontiolahden, Liperin tai Polvijärven jäteasemia.

Hallitut, suunnitellut sähkökatkot eivät ole todennäköisiä, mutta ne ovat mahdollisia ja niihin on syytä varautua myös Puhas Oy:n toimialueella Pohjois-Karjalassa. Myös yhtäkkiset sähkökatkot ovat mahdollisia.

- Puhas on jo ennakkoon varautunut hallittuihin sähkökatkoihin Kontiosuon jätekeskuksella ja jäteasemillaan. Jos puolestaan sattuu yhtäkkinen sähkökatko, Puhaksen henkilökunta palvelee kuntalaisia mahdollisuuksien mukaan, turvallisuus etusijalla, kertoo Puhas Oy:n käyttöpäällikkö Juho Mutanen.

Sähkökatkojen ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa jäteyhtiön jätekuljetuksiin tai jäteastioiden tyhjennyksiin, vaan ainoastaan jäteasemien tai Kontiosuon jätekeskuksen toimintaan.

Jos Kontiosuon jätekeskus tai Puhaksen jäteasemia joudutaan sulkemaan sähkökatkon takia, Puhas tiedottaa asiasta jätekeskuksella tai -asemilla, Puhaksen nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Tilannetietoakin päivitetään Puhaksen nettisivuille, Puhas-sovellukseen sekä sosiaaliseen mediaan.

Jokainen meistä voi vaikuttaa sähköpulan syntymiseen vähentämällä omaa sähkönkäyttöään.

 

Lisätietoja:

Käyttöpäällikkö Juho Mutanen, Puhas Oy
juho.mutanen@puhas.fi

Puh. 050 513 8215,

Hehkulamput

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute