Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Sotkuman päiväkoti on aiempaa isompi – ”Kiipeilyseinä on ihan paras”

Sotkuman päiväkoti on aiempaa isompi – ”Kiipeilyseinä on ihan paras”

Sotkuman päiväkodin laajennustyöt ovat loppusuoralla. Uudet, aiempaa tilavammat ja toimivammat sisätilat on jo otettu käyttöön. Kiinteistön ulkopinnat maalataan kesän aikana, ja päiväkodin ulkoleikkialue kunnostetaan sekin lähikuukausina.

Varhaiskasvatuspäällikkö Mari Hyytiä kertoo sekä lasten että päiväkodin henkilöstön ottaneen uudet tilat ilolla vastaan.

- Tilat on suunniteltu siten, että ne tukevat osaltaan lasten motoristen taitojen kehittymistä ja luontaista liikkumista. Meillä on esimerkiksi kiipeilyseinä sekä voimistelurenkaat ja paljon erilaisia liikuntavälineitä, joita lapset voivat päivittäin käyttää.

- Kiipeilyseinä on ihan paras, 6-vuotias Saara hihkaisee.

- Ja tikkaat! Niitä pitkin pääsee vaikka kattoon asti, samanikäinen Otto ilmoittaa.

Hyytiä kertoo, että lasten toiveet huomioitiin jo laajennuksen suunnitteluvaiheessa.

- Lapset ovat päässeet vaikuttamaan leluhankintoihin. Toiveiden mukaisesti meille on hankittu esimerkiksi mahalautoja, nukketalo, barbeja ja pikkuautoja.

Laajennusosassa on kaksi luokkatilaa, kaksi toimistotilaa sekä wc-tilat. Luokkatiloja käyttävät jatkossa esikoululaiset ja 5-vuotiaat. Niin sanotut viskarit, eli esiopetuksessa olevat 5-vuotiaat, ovat jo uusiin tiloihin siirtyneet. Eskarilaisilla muutos on edessä elokuussa.

Sotkuman päiväkodin laajennustyöt alkoivat toukokuussa 2021, ja ne tehtiin kunnan omana työnä. Tekninen johtaja Ari Soikkeli kertoo, että työt etenivät suunnitellusti.

- Ainoa haaste olivat tavaransaantivaikeudet. Esimerkiksi kattoristikoita jouduimme odottelemaan jonkin aikaa.

Sotkuman päiväkodin laajennusosa on 250 neliön suuruinen. Sen tekemiseen Polvijärven kunta varasi investointirahaa 520 000 euroa.

Laajennustarpeen synnytti varhaiskasvatuslain muutos vuonna 2020, jonka myötä jokaisella lapsella on oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen. Myös ryhmäkoot pienentyivät: päiväkotiryhmässä saa nyt olla enintään 21 lasta aiemman 24:n sijaan.

Sotkuman päiväkodin kiipeilyseinä

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute