Polvijärven kunta purkaa vanhoja ja tyhjillään olevia rivitaloja. Horsmanahon ja Hukkalan kylissä sijaitsevat kaksi vuokrarivitaloyhtiötä, Horsmanrinne ja Hukanpirtti, puretaan marraskuun loppupuolella.
Molemmat taloyhtiöt ovat kooltaan 255 m² ja ne rakennettu 80-luvun loppupuolella. Sekä Horsmanrinne ja Hukanpirtti ovat olleet täysin vailla asukkaita jo kahden vuoden ajan, ja osa taloyhtiöiden huoneistoista on asuinkelvottomassa kunnossa.
Rakennukset ovat nyt tulleet elinkaarensa päähän, joten niiden purkaminen on järkevin vaihtoehto, kertoo kiinteistöpäällikkö Timo Pirhonen Polvijärven teknisestä toimesta.
– Vielä 80–90-lukujen taitteessa näiden taloyhtiöiden asunnoissa riitti asukkaita, sittemmin väkimäärä molemmissa kylissä on ollut laskusuhdanteinen. Kummassakaan paikassa ei ole enää kysyntää vuokra-asunnoille.
Vuokrataloyhtiöiden tontit ovat kunnan omistuksessa. Purkamisen jälkeen tontit jäävät metsämaaksi.
Polvijärven kunnan omistamalla vuokrataloyhtiöllä on vuokra-asuntoja eri puolilla paikkakuntaa. Vaikka Horsmanahon ja Hukkalan rivitalot puretaan, tarjolla on edelleen monen kokoisia vuokra-asuntoja. Jatkossa kunta keskittää vuokra-asuntotarjontaa parempikuntoisiin ja keskeisemmällä sijainnilla oleviin kohteisiin.
Lisätietoja:
Kiinteistöpäällikkö Timo Pirhonen
timo.pirhonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6306
Tommi Hopponen
tommi.hopponen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6319