Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Nuorten vetoomus sai aikaan liputuksen – Polvijärvellä liehuvat sateenkaariliput 16. toukokuuta

Nuorten vetoomus sai aikaan liputuksen – Polvijärvellä liehuvat sateenkaariliput 16. toukokuuta

Polvijärven kunta järjestää sateenkaariliputuksen tänäkin vuonna. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 2. toukokuuta 2023 yksimielisesti, että sateenkaariliput nostetaan salkoihin tiistaina 16. toukokuuta. Liput liehuvat vapaa-aikatalo Vaparin, Polvijärven koulun ja Sotkuman koulun saloissa.

Vetoomuksen sateenkaariliputuksen järjestämiseksi tekivät polvijärveläiset nuoret: Polvijärven nuorisovaltuuston, peruskoulun ja lukion oppilaskuntien sekä välkkäreiden edustajat. Nuorten toiveena oli, että liputus jatkuisi koko yhdenvertaisuuden teemaviikon, eli viikon 20 ajan.

- Pride-lippu merkitsee meille tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, hyväksyntää, turvallisuutta olla oma itsensä ja tietynlaista rakkautta. Kunta, missä huolehditaan näkyvästi tasa-arvosta, on kunta, jossa voisimme asua aikuisinakin, vetoomuksessa todettiin.

 Polvijärven kunta on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassaan sitoutunut edistämään tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisemään syrjintää kaikessa toiminnassaan. Liputukseen osallistuminen on näkyvä osoitus kuntalaisten osallisuuden, syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden tukemisesta ja oikeuksien puolustamisesta.

Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kaikki viranomaiset edistämään yhdenvertaisuutta aktiivisin toimin, liittyen kaikkiin lain syrjintäperusteisiin, eli esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen. Vastaavasti tasa-arvolaki velvoittaa viranomaiset edistämään tasa-arvoa ja ehkäisemään sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen sisältyy koulujen opetussuunnitelmiin ja teema on kasvatusmielessä esillä koulujen toiminnassa koko ajan. Liputtaminen on yksi keino osoittaa suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta sukupuolten moninaisuutta kohtaan.

Ensimmäisen kerran sateenkaariliputus järjestettiin Polvijärvellä viime keväänä, 17. toukokuuta 2022.

Samana päivänä sateenkaariliputuksen kanssa Polvijärvellä järjestetään yhdenvertaisuuden kävely. Polvijärven nuorisovaltuuston, peruskoulun ja lukion oppilaskuntien sekä välkkäreiden järjestämä kävely alkaa 16.5.2023 kello 15.

Sateenkaarilippu

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute