Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Nyt myös Sotkumassa kokoontuu nuokkari maanantai-iltapäivisin

Nyt myös Sotkumassa kokoontuu nuokkari maanantai-iltapäivisin

Nuokkari kokoontuu jatkossa myös Sotkumassa. Nuoriso-ohjaaja Ville Hyvönen jalkautuu kylälle maanantai-iltapäivisin kello 13-16.30 väliseksi ajaksi. Tiettyä, yksittäistä kokoontumispaikkaa nuokkarilla ei ainakaan vielä ole, sillä uusi toiminta hakee muotoaan.

- Nuokkari voi kokoontua esimerkiksi koululla, urheilukentällä, kodalla – nuorten omien toiveiden mukaan.

Nuorten toiveet vaikuttavat myös siihen, mitä nuokkarissa tehdään, samoin kuin kävijöiden ikä.

- Koska nuokkari kokoontuu iltapäivällä, voi olla, että siellä käy etupäässä varhaisnuoria. Yläkoululaiset eivät välttämättä ennätä tulla koulusta siihen mennessä.

Nuokkaritoiminnan järjestäminen Sotkumassa on syyskuun alussa nuoriso-ohjaajana aloittaneen Ville Hyvösen idea.

- Pidän tärkeänä, että tarjoamme nuorille aktiviteetteja eri puolilla kuntaa. Ihan jokaisella ei kuitenkaan ole mahdollisuutta osallistua nuokkaritoimintaan kirkonkylällä.

Ensimmäisen kerran nuokkari kokoontuu Sotkumassa tänään 12. syyskuuta.

 

Lisätietoja:

Ville Hyvönen
ville.hyvonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6208

Ville Hyvönen

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute