Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärvellä ei toistaiseksi tarvetta yt-menettelylle

Polvijärvellä ei toistaiseksi tarvetta yt-menettelylle

Polvijärven kunnanhallitus linjasi maanantaina 30.3. pitämässään kokouksessa, että kunnassa ei tässä vaiheessa haluta lomauttaa henkilöstöä koronaviruksen vuoksi. Tältä osin yt-menettelylle ei ole toistaiseksi kunnassa tarvetta.

Osassa kunnan työyksiköitä työt ovat vähentyneet, toisissa taas lisääntyneet. Silti kaikille kunnan työntekijöille on ollut töitä tarjolla, kertoo kunnanjohtaja Jari Tuononen.

 - Henkilöstöä on siirtynyt esimerkiksi tarjoamaan asiointiapua riskiryhmille. Kesälle suunniteltuja pieniä kunnostustöitä on voitu aikaistaa ja teettää omalla henkilöstöllä. Mahdolliset lomautukset koskisivat lopulta melko pientä henkilöstömäärää, että yt-menettelystä koituvat haitat arvioitiin hyötyjä suuremmiksi.

Tavoitteena on, että lomautuksia ei missään vaiheessa tilanteen edetessä tarvita, kommentoi kunnanhallituksen puheenjohtaja Hanna Vannas.

- Kunnan taloudellinen tilanne ei anna tässä vaiheessa aihetta äkkijarrutukseen, vaan kuntalaisia halutaan palvella mahdollisimman hyvin tässäkin tilanteessa. Epidemia tulee kuitenkin vaikuttamaan väistämättä julkiseen talouteen, mutta vaikutukset tulevat näkymään viiveellä. Näiden taloudellisten vaikutusten tarkemman arvioinnin aika on sitten myöhemmin.

Lisätiedot:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hanna Vannas
hanna.vannas@edu.polvijarvi.fi
Puh. 040 526 8369

Kunnanjohtaja Jari Tuononen
jari.tuononen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute