Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven kunnan hyvinvoinnin vuosiraportti hyväksyttiin valtuustossa

Polvijärven kunnan hyvinvoinnin vuosiraportti hyväksyttiin valtuustossa

Valtuusto tutustui kesäkuun kokouksessaan 17.6.2019 kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Kokouksessa esiteltiin väestön ja hyvinvoinnin tilaa ja hyväksyttiin kunnan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti vuodelle 2018.

Valtuutettujen puheenvuoroissa todettiin, että kiitos terveyden ja hyvinvointityön edistämisestä kuuluu kaikille kuntalaisille, kunnan työntekijöille ja laajalle verkostolle yhteistyökumppaneita. Erityisen kiitoksen tehdystä ja toteutuneesta työskentelystä ansaitsevat lukuisat toimijat vapaaehtoistoimijoiden ja vertaistoimijoiden verkostoissa.

Polvijärven kunta edistää hyvinvointityön toimenpiteillään aktiivisesti kaikenikäisten liikunnallisuutta. Toteutuneet investoinnit vapaa-aikatalo Vaparin ja lähiliikuntapaikkojen kehittämisessä ovat hyvinvointitekoja tulevaisuuteen. Toteutuneet uudistukset mahdollistavat kuntalaisten ja kunnassa toimivien yhteisöjen omaehtoista ja monipuolista liikkumista.

Jatkossa kunnalla on neljä hyvinvointisuunnitelman painopistettä, jotka ovat

  1. turvallinen lapsuus, nuoruus sekä hyvä kasvuympäristö,
  2. työikäisten työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen,
  3. ikäihmisten aktiivinen arki ja
  4. Polvijärven kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kehittäminen ja johtaminen.

Tarkemmin hyvinvointityön painopisteiden mukaisista tavoitteista ja toimenpiteistä täältä.

Toteuta oma hyvinvointitekosi ja osallistu hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Kuntalaisilla ja kesäasukkailla on mahdollisuus vastata sivistystoimen asiakaskyselyyn 2.8.2019 mennessä.

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute