Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven kunnan tilinpäätös jälleen ylijäämäinen

Polvijärven kunnan tilinpäätös jälleen ylijäämäinen

Polvijärven kunnan vuoden 2020 tilinpäätös on jälleen ylijäämäinen. Vuonna 2019 Polvijärven ylijäämäisten tilinpäätösten 18-vuotinen perinne katkesi alijäämäiseen tilinpäätökseen, mutta viime vuonna onnistuttiin nousemaan taas takaisin tutuille raiteille.

Talouden arvioitiin painuvan vuonna 2020 300 000 euroa alijäämäiseksi, mutta lopulta viime vuoden tulos ylitti odotukset. Kuluneen tilikauden tulos jäi 90 000 euroa plussalle, ja tilikauden ylijäämä on kokonaisuudessaan 222 103 euroa. Polvijärven kunnan taseeseen kertynyt kumulatiivinen ylijäämä on nyt 8,1 miljoonaa euroa.

- Aiemmista arvioista poiketen verotulot nousivat prosentin eli 100 000 euroa ja valtionosuudet 8,6 prosenttia eli 1,3 miljoonaa euroa valtion korona-avustuksen myötä. Oman toiminnan menojakin onnistuttiin vähentämään, avaa kunnanjohtaja Jari Tuononen parantuneen tuloksen syitä.

Kunta ei ottanut viime vuonna uutta lainaa, ja vanhoja lainoja lyhennettiin 300 000 euroa. Kunnan lainamäärä vuoden 2020 lopussa oli 150 000 euroa eli 36 euroa asukasta kohti.

Nettoinvestoinnit vuonna 2020 olivat 2,2 miljoonaa euroa, joista suurin investointi oli Lavalampi-Räisky-runkovesijohdon uusiminen. Merkittävää kunnan taloudenpidon kannalta oli edelleen myös se, että investoinnit rahoitettiin omasta kassasta.

- Kunnan nettoinvestoinnit ja lainan lyhennykset viimeisen yhdeksän vuoden aikana ovat olleet yhteensä 21,7 miljoonaa euroa. Kunta on rahoittanut ne kaikki ilman uutta velkaa. Kuntamme koko huomioiden investoinnit ovat olleet mittavia mutta ehdottoman tarpeellisia, summaa talous- ja hallintojohtaja Heikki Hallikainen.

Hallikaisen mukaan kunnan talous on säilynyt vakaana, ja pitkäjänteisen taloudenpidon tuloksena tuleviin haasteisiin on turvallista lähteä.

- Uuden 11 miljoonaa euroa maksavan hoivayksikön rakentaminen alkaa kuluvana vuonna ja joudumme ottamaan pitkästä aikaa uutta velkaa. Hoivayksikön rakentamisella panostamme ikäihmisten ja nuorempienkin kuntalaisten tulevaisuuteen, hän lisää.

Tilinpäätökseen voi tutustua kunnan verkkosivuilla osoitteessa https://www.polvijarvi.fi/talous-ja-hallinto.

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Jari Tuononen
jari.tuononen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001

Talous- ja hallintojohtaja Heikki Hallikainen
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6101

Kuvassa narsisseja sekä tilinpäätöksen paperinen versio. Kannessa Polvijärven kuvitushanhia ja teksti Tilinpäätös vuodelta 2020, Polvijärven kunta

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute