Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven kunnan yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet 27.10.

Polvijärven kunnan yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet 27.10.

Polvijärven kunnassa käynnissä olleet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet 27.10.2020.

Neuvotteluilla tavoiteltiin ensisijaisesti 350 000 euron pysyviä vuotuisia säästöjä. Lisäksi neuvotteluilla tavoiteltiin organisaation uudistamista, jotta kunnan hallinto ja toiminnot toimisivat jatkossa entistä paremmin.

Neuvotteluissa saavutettiin noin 230 000 euron vuotuinen säästö vuodesta 2021 alkaen. Enimmillään kunta irtisanoo kaksi henkilöä. Henkilöstöä ei lomauteta eikä osa-aikaisteta. Toimintoja ja tehtäviä järjestellään uudelleen kaikilla kunnan toimialoilla. Yhteenvetoon neuvottelutuloksista voi tutustua tämän linkin kautta.

- Vaikka kaikista toimenpiteistä ei saavutettu yksimielisyyttä neuvottelijoiden välillä, olen tyytyväinen rakentavassa hengessä käytyihin neuvotteluihin ja yhdessä sovittuihin kehittämistoimenpiteisiin, toteaa kunnanjohtaja Jari Tuononen.

Neuvotteluissa ei tehty käsiteltyjä toimenpiteitä koskevia päätöksiä. Maanantaina 2.11. kokoontuvalle kunnanhallitukselle esitetään neuvottelutuloksen hyväksymistä, ja tarvittavat päätökset tehdään myöhemmin.

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Jari Tuononen
jari.tuononen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute