Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven kunta työllistää kymmeniä kesätyöntekijöitä

Polvijärven kunta työllistää kymmeniä kesätyöntekijöitä

Polvijärven kunta työllistää tänä kesänä kymmeniä nuoria. Yksistään varhaiskasvatukseen on palkattu 21 kesätyöntekijää, tekniseen toimeen 12. Nuoria on kesätöissä myös Työpaja Breikissä ja keskuskeittiöllä.

Yksi kesätyöntekijöistä on Inka Mustonen, joka on ahkeroinut pian kolmen viikon ajan Rodders-liikennepuistossa Sahurintiellä.

- Työpäivän alkajaisiksi siirrän polkuautot pihalle. Sen jälkeen toimin eräänlaisena liikennepoliisina – valvon, että ajaminen sujuu fiksusti ja sääntöjä noudattaen, hän kertoo.

Liikennepuistossa saavat polkuautoilla niin lapset kuin aikuisetkin.

- Polkuautoja on eri kokoisia ja niiden penkit saa säädettyä ajajan koon mukaan, Inka Mustonen opastaa.

Mustonen työskentelee liikennepuistossa kesä-heinäkuun vaihteeseen. Sitten puiston vahti vaihtuu, ja seuraava kesätyöntekijä pääsee työnteon makuun.

Tänä vuonna Polvijärven kunnalta kesätyötä haki kaikkiaan 63 nuorta. Työtä saattoivat hakea vuosina 2003-2007 syntyneet työttömyysturvan ulkopuolella olevat polvijärveläiset nuoret, jotka eivät olleet saaneet muuta työtä vähintään kahdeksi viikoksi. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen kesätyötä saattoivat tänä vuonna hakea myös 14 vuotta täyttäneet nuoret, joille 15 vuotta tulee mittariin kuluvan vuoden aikana.

Inka Mustonen kesätöissä

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute