Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven pumptrack on valmis – avajaisia juhlitaan perjantaina 24.9.

Polvijärven pumptrack on valmis – avajaisia juhlitaan perjantaina 24.9.

Pohjois-Karjalan toinen pumptrack-rata on valmistunut Polvijärvelle. Polvijärven pumptrack on ollut käyttökunnossa jo vähän aikaa, ja polvijärveläiset lapset ja nuoret ottivat radan heti omakseen – temppuilijoita on radan mutkissa ja pompuissa riittänyt runsaasti, ja radalla on ollut käyttäjiä ajoittain jopa tungokseksi asti.

Vaikka rata on jo valmis, sen lähiympäristössä on vielä pientä puunattavaa. Pumptrackin ympärillä tehdään ensi vuoden puolella maisemointitöitä, joissa Polvijärven nuorisovaltuustollakin on oma roolinsa. Nuorisovaltuusto on mukana suunnittelemassa esimerkiksi alueen istutuksia sekä radan viereen tulevaa erillistä katosta, jossa olisi penkit sekä mahdollisesti jonkinlainen seinämaalaus.

- Syksy käytetään pääasiassa suunnitteluun ja yhteydenpitoon eri yhteistyötahojen kanssa. Toivomme, että radan ympäristö valmistuisi vuoden 2022 kevään aikana, ja että saisimme myös uusia nuoria mukaan auttamaan sen toteutuksessa, toteaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja Inka Mustonen.

Pumptrack-rata vihitään virallisesti käyttöön syyskuun lopulla perjantaina 24.9. klo 15.30–18 järjestettävissä avajaisissa. Avajaistilaisuus on kaikille avoin, ja siellä on ilmaiseksi tarjolla paistettua makkaraa sekä mehua. Rata on avajaisten aikaan kaikkien halukkaiden testattavana ja kokeiltavana. Tilaisuuden juontaa Maiju Anttilainen.

-  Pienessä kylässä yhteistyö ja yhteisöllisyys on tärkeitä asioita ja uskonkin, että tällaiset eri hankkeet ovat erinomaisia tapoja näiden vahvistamiseksi, lisää vs. nuoriso-ohjaaja Ani Nevalainen.

Radan rakentaminen sai alkunsa, kun Kylylahden kaivoksessa toiminut yritys Tapojärvi Oy lahjoitti kiitoksena hyvästä yhteistyöstä kunnalle 10 000 euroa käytettäväksi Polvijärven nuorison hyvinvointia tukevaan hankkeeseen. Kunnan eri toimialat, polvijärveläiset nuoret ja nuorisovaltuusto pohtivat yhdessä lahjoituksen käyttöä, ja päätyivät pumptrack-radan rakentamiseen. Radan rakentamista varten on saatu rahoitusta myös Joensuun seudun Leader -yhdistykseltä.

Lisätietoja:
Vs. nuoriso-ohjaaja Ani Nevalainen
ani.nevalainen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6208

Polvijärven nuorisovaltuuston puheenjohtaja Inka Mustonen
Puh. 044 978 5850

Kuvassa Polvijräven kunnan pumptrack-rata, taustalla parkkipaikka ja vapaa-aikatalo Vapari.

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute