Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärven torista tulee entistä ehompi – Uudet myyntikojut ja telttakatokset parantavat torin käytettävyyttä

Polvijärven torista tulee entistä ehompi – Uudet myyntikojut ja telttakatokset parantavat torin käytettävyyttä

Polvijärven tori on tulevana suvena entistäkin ehompi. Torin varustelua parannetaan hankkimalla alueelle viehättäviä, puisia myyntikojuja, joiden katveessa torikauppaa voi käydä sateelta suojassa. Myyntikojuja hankitaan torille kuusi kappaletta.

Torille hankitaan myös uusia telttakatoksia, yhteensä kolme kappaletta. Lisäksi torialueen varustelua kohennetaan ostamalla uusia taittopöytiä ja tuoleja toritapahtumien järjestäjien käyttöön.

- Nämä hankinnat mahdollistavat sen, että toritapahtumia voidaan toteuttaa aiempaa paremmin myös säästä riippumatta. Sekä myyntikojut että telttakatokset tarjoavat tervetullutta suojaa sateelta, kunnanjohtaja Heikki Hallikainen toteaa.

- Varsinkin kesäaikaan tori on Polvijärven taajaman keskus, missä on mukava järjestää erilaisia tapahtumia ja käydä torikauppaa. Uskon, että panostus torialueen hyväksi on panostus kuntalaisten iloksi.

Torin varustelua parantavien hankintojen kokonaiskustannukset ovat noin 20 000 euroa. Ne rahoitetaan Joensuun seudun Leader -yhdistyksen niin sanotulla vapaalla kuntarahalla.

Vapaata kuntarahaa on kertynyt, sillä yritysrahoituksessa ja kuntien omissa hankkeissa ei ole Leaderin kautta kulkevaa kuntarahaosuutta, vaikka kunnat ovat kaikkien hankkeiden osalta niihin maksuosuuksissaan varautuneet. Kuntarahaa on jäänyt käyttämättä myös, siinä tapauksessa, etteivät hankkeet ole toteutuneet täysimääräisesti. Polvijärven kunnalla on vapaata kuntarahaa käytettävissä 33145,70 euroa. Kuntarahalla rahoitettavat hankkeet eivät ole talousarviomenoa, joten ne eivät vaikuta kunnan vuositulokseen.

Päätöksen hankinnoista teki Polvijärven kunnanhallitus kokouksessaan 6. helmikuuta 2023.

 

Lisätietoa:

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001

Kuva Polvijärven joulunavauksesta vuodelta 2022

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute