Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Polvijärvi-päivät onnistuivat loistavasti – Ohjelma ja maalaistori keräsivät erityisesti kiitosta

Polvijärvi-päivät onnistuivat loistavasti – Ohjelma ja maalaistori keräsivät erityisesti kiitosta

Viime viikonvaihteessa vietetyt Polvijärvi-päivät olivat huikea menestys. Tapahtumajärjestelyt onnistuivat hyvin, ja mikä tärkeintä, kävijöiden ja näytteilleasettajien määrä ylitti odotukset. Kahden päivän aikana toritapahtumaan osallistui useita tuhansia ihmisiä. Iloiset ilmeet ja positiivinen palaute viestivät väen viihtyneen loistavasti.

- Polvijärvi-päiviin ei voi olla kuin tyytyväinen. Perjantaina tapahtumaa vietettiin upean kesäisessä säässä, eivätkä lauantaina putoilleet pienet sadekuurotkaan latistaneet tunnelmaa, sillä sade taukosi sopivasti aina silloin kun pitikin. Olemme saaneet tapahtumasta runsaasti positiivista palautetta. Polvijärvi-päivien tunnelmaa kiiteltiin vuolaasti ja kaikkien kasvoilta näkyi, että torialueella todella viihdyttiin. Saimme myös muutamia hyviä kehittämisehdotuksia. Kaikkea palautetta kuuntelemme tarkalla korvalla – tavoitteenahan on, että Polvijärvi-päivät on tapahtumana vuosi vuodelta parempi, kunnanjohtaja Heikki Hallikainen toteaa.

Tapahtumakävijät kiittelivät erityisesti monipuolista, musiikkipainotteista lavaohjelmaa sekä kirjaston takapihalle koottua maalaistoria. Tunnelmallisen ja nostalgiaa henkivän maalaistorin sanottiin sopivan täydellisesti Polvijärvelle, jossa maatalouden merkitys on edelleen suuri.

- Polvijärven MTK teki mittavan ja hienon työn maalaistorin eteen. Yhdistys on ehdottomasti kiitoksensa ansainnut. Myös lukuisat muut järjestöt, Polvijärven Yrittäjät etunenässä, kantoivat upeasti kortensa kekoon Polvijärvi-päivien ja koko Polvijärvi-viikon järjestelyissä. Aktiivisten talkoolaisten ansiosta pääsimme nauttimaan lukuisista erilaisista elämyksistä ja tapahtumista, maaseutuasiamies Teuvo Mutanen hehkuttaa.

Polvijärvi-viikon aikana järjestettiin kaikkiaan 15 tapahtumaa eri puolilla kuntaa. Joukkoon mahtui niin pontikankeittonäytös kuin lavatanssitkin, pärekattotalkoita ja perinnepelejä unohtamatta. Tapahtumien järjestelyistä vastasivat paikalliset yhdistykset. Polvijärven kunnan vastuulla oli puolestaan Polvijärvi-päivien järjestelyt, yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

- Tapahtumatarjonta oli ennennäkemättömän runsas ja kävijämäärien perusteella myös mielenkiintoinen. Erityisesti Polvijärvi-päiville kokoonnuttiin sankoin joukoin tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia. Polvijärveläisyys yhdistää, Heikki Hallikainen kiteyttää.

Polvijärvi-päivät järjestettiin torilla ja sen läheisyydessä 22.-23. heinäkuuta. Tapahtuman pääesiintyjät olivat Jesse Kaikuranta, Ville Karttunen, Miika Nuutinen sekä Jarkko Martikainen & Luotetut miehet.

 

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
p. 040 104 6001

Maaseutuasiamies Teuvo Mutanen
teuvo.mutanen@liperi.fi
p. 040 104 6107

Polvijärvi-päivät 2022, yleisöä

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute