Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Sisäliikuntatilojen koronaohjeita ja suosituksia päivitettiin tulevalle kaudelle

Sisäliikuntatilojen koronaohjeita ja suosituksia päivitettiin tulevalle kaudelle

Polvijärven vapaa-aikatalo Vaparin sisäliikuntatilojen ja kunnan liikuntasalien kausi 2020-2021 alkaa maanantaina 31.8. alkaen. Sisäliikuntatilojen käyttöön on annettu seuraavia ohjeita ja suosituksia koronavirustilanteen takia:

Vapaa-aikatalo ja kuntosali ovat normaalien aukioloaikojen mukaisesti arkisin klo 8–21, lauantaisin klo 12–20 ja sunnuntaisin klo 12–21. Kuntosali on käytössä myös aukioloaikojen ulkopuolella sähköisellä kulkukortilla.   

Sisäliikuntatiloissa tulee välttää tarpeetonta oleskelua, ja Vaparin katsomotilat eivät ole käytössä harjoitusvuorojen aikana. Harjoitusvuoroilla saavat olla läsnä vain urheilijat, valmentajat ja muut harjoittelulle välttämättömät henkilöt.

Suosittelemme, että esimerkiksi harjoituksiin lapsensa tuovat huoltajat eivät jää oleilemaan sisäliikuntatiloihin vaan postuisivat tilasta tuotuaan lapsen harjoituksiin.

Harjoitusotteluita on mahdollista pelata, jos rajoitukset otetaan huomioon. Sekä harjoitusotteluista että yleisötilaisuuksista on ilmoitettava etukäteen vapaa-aikapalveluille.

Jos seura haluaa järjestää yleisölle avoimen tilaisuuden, tapahtuman järjestämiseen liittyvät turvallisuusasiat ovat seuran vastuulla. Kaikissa tapahtumissa tulee noudattaa voimassa olevia koronaepidemian viranomaisohjeistuksia.

Sisäliikuntatilojen pintoja ja ovenkahvoja siivotaan kahdesti päivässä.

Kädet on hyvä pestä ennen Vaparin kuntosalille saapumista ja sieltä poistuttaessa. Käsihuuhteita on käytössä sekä Vaparin aulatilassa että kuntosalilla. Kuntosalilaitteet tulee pyyhkiä ennen ja jälkeen käytön. Ulkokengät riisutaan alakerran pukuhuonetiloihin.

Sisäliikuntatiloihin ei saa tulla hengitysoireisena eikä sairaana. Sisäliikuntatilojen käyttäjien tulee huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää ja muistaa turvaväli.

Vaparin henkilöstö valvoo tehostetusti annettujen ohjeiden noudattamista. Vapari ja kunnan liikuntasalit avautuivat asiakaskäyttöön kesäkuun alussa, jonka jälkeen tiloissa on ollut käytössä erilaisia ohjeita, suosituksia ja rajoituksia koronavirusepidemian takia.

 

Lisätietoja:
Vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Halonen
sirpa.halonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6204

 

Vaparin vastaava vahtimestari Veijo Hiltunen (tavoitettavissa klo 7–15)
Puh. 040 104 6313

Vaparin vahtimestari (tavoitettavissa klo 14–21)
Puh. 040 104 6205

Vapaa-aikatalon liikuntasali

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute